Sampsan seikkailut (2015) on Peik Johannes Luukisen tekemä dokumenttielokuva, joka kertoo itsensä löytämisestä. Sampsalla todettiin 20-vuotiaana lievä Aspergerin oireyhtymä eli Aspergerin syndrooma. Nuorena Sampsa oli koulukiusattu ja erakoitunut, mutta löysi myöhemmin itsensä taekwondo-harrastuksen ja näyttelemisen kautta. On hyvin kiintoisaa, että myös elokuvan ohjaaja Peik Johannes Luukinen itse on Asperger-henkilö (AS-henkilö). Omalta kohdaltani tarinan henkilökohtaisuutta lisää vielä se, että rakkaalla isälläni todettiin lievä Aspergerin syndrooma muutama vuosi sitten vasta 60-vuotiaana. Ja minä kun aina luulin, että se on vaan vähän boheemi!
Atlantic ice Filmin ja Kiero Productionsin tuottama dokumentti on kotimainen ja omakustanteinen, eli se on ns. findietä. Nillittäjät, joiden mielestä metsäsplatteri on ainoaa aitoa oikeaa findietä voivat kaikella lämmöllä suksia tässä vaiheessa kuuseen - tätä blogia kirjoitan minä ja halutessani määrittelen findien juuri niin laveasti kuin haluan. Elokuvan trailerin voi katsoa täältä.
Peik Johannes Luukisen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Sampsan seikkailut -dokumentissa seurataan miten Asperger-henkilö Sampsa on kasvanut koulukiusatusta pojasta itsensä hyväksyväksi näyttelijäksi - huolimatta erikoislaatuisuutensa aiheuttamista haasteista. Aspergerin syndrooma on autismin kirjoon kuuluva hermostollinen kehityshäiriö, joka voi aiheuttaa muun muassa aistiyliherkkyyttä, fyysistä kömpelyyttä ja vaikeuksia sosiaalisten suhteiden solmimiseen. On kuitenkin huomattava, että Aspergerin syndrooma ei sinänsä tarkoita poikkeavuutta älykkyydessä tai lahjakkuudessa. Monet AS-henkilöt voivat olla huippuälykkäitä tai -lahjakkaita. Usein heillä on jokin hyvin kapea-alainen kiinnostuksen kohde, jonka parissa heistä voi tulla todellisia asiantuntijoita ja josta he mielellään luennoivat muille. Lisätietoa Aspergerin syndroomasta löytyy vaikkapa täältä, täältä ja täältä.
Atlantic ice Filmin ja Kiero Productionsin tuottama dokumentti on kotimainen ja omakustanteinen, eli se on ns. findietä. Nillittäjät, joiden mielestä metsäsplatteri on ainoaa aitoa oikeaa findietä voivat kaikella lämmöllä suksia tässä vaiheessa kuuseen - tätä blogia kirjoitan minä ja halutessani määrittelen findien juuri niin laveasti kuin haluan. Elokuvan trailerin voi katsoa täältä.
Aspergerin syndrooma
Analyysi elokuvasta: elämänmyönteinen kasvutarina
Olen vaihtanut kollegan kanssa työvuoroa päästäkseni katsomaan Sampsan seikkailut -dokumenttielokuvaa sen ensi-iltaan Malmitalolle 22.1.2015. Saavun paikalle viime tinkaan ja rynnin saliin, jossa noin kolmekymmenhenkinen yleisö odottelee rauhassa elokuvan alkua. Eturivistä bongaan dokumentin tekijän, nuoren Peik Johannes Luukisen ruusupuskaa rutistavine ylpeine vanhempineen ja keskeltä salia elokuvan päätähden Sampsa Salon. Kaikki edellä mainitut näyttävät silminnähden jännittyneiltä. Ohjaaja toivottaa yleisön tervetulleeksi ja elokuva alkaa.
Sampsan seikkailut -dokumentissa vieraillaan eri paikkakunnilla, joissa Sampsa on elämänsä aikana asunut ja kamera kuvaa kiirehtimättä päähenkilön mieleen tulevia muistoja. Sampsa käy läpi elämänsä eri kiintopisteitä: koteja, kouluja ja ihmissuhteita. Elokuva kuvattiin useilla eri paikkakunnilla noin vuoden aikana. Yritän kirjata paikkakuntia ylös ja saan listaani ainakin seuraavat: Rovaniemi, Oulu, Joensuu, Mikkeli, Voionmaa, Juuka ja Koli. Sampsan suorasukainen ja ironinen tyyli kommentoida vakaviakin aiheita, kuten koulukiusaamista, saa yleisön purskahtamaan nauruun tämän tästä. Varsinkin sivaltavat analyysit eri paikkakuntalaisten eroista iskevät maaliinsa.
Lopussa dokumentti muuttuu Voionmaan opiston tahattoman koomiseksi mainosfilmiksi. Miksi en aiemmin tiennyt, että Suomessa on näyttelemistä opettava sisäoppilaitos omalla baarilla?! Sign me up! Myös Sampsa itse hörähtelee niin usein kesken elokuvan, että epäilen hänen näkevän tuotoksen ensi kertaa. Lopuksi paljastuu, että asia on juuri näin. Vinkki ohjaajalle: tekijöiden ensi-ilta on hyvä keino valmistaa näyttelijät näkemään itsensä elokuvassa ja suurimmat reaktiot tulevat tällöin käytyä läpi niin, että ne eivät häiritse virallisen ensi-iltayleisön elokuvakokemusta.
Mies, kamera ja muistot on elokuvallisesti simppeli yhdistelmä. Joku voisi kai sanoa, että tylsä. Minusta dokumentissa on kuitenkin jotain samaa herkkyyttä kuin Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuorossa (2010), jossa suomalaiset miehet puhuvat tunteistaan saunan lämmössä. Kai se on aina yhtä ihanaa kuunnella, kun jäyhä Pohjan poika avautuu.
Sampsan seikkailut -dokumentissa vieraillaan eri paikkakunnilla, joissa Sampsa on elämänsä aikana asunut ja kamera kuvaa kiirehtimättä päähenkilön mieleen tulevia muistoja. Sampsa käy läpi elämänsä eri kiintopisteitä: koteja, kouluja ja ihmissuhteita. Elokuva kuvattiin useilla eri paikkakunnilla noin vuoden aikana. Yritän kirjata paikkakuntia ylös ja saan listaani ainakin seuraavat: Rovaniemi, Oulu, Joensuu, Mikkeli, Voionmaa, Juuka ja Koli. Sampsan suorasukainen ja ironinen tyyli kommentoida vakaviakin aiheita, kuten koulukiusaamista, saa yleisön purskahtamaan nauruun tämän tästä. Varsinkin sivaltavat analyysit eri paikkakuntalaisten eroista iskevät maaliinsa.
Lopussa dokumentti muuttuu Voionmaan opiston tahattoman koomiseksi mainosfilmiksi. Miksi en aiemmin tiennyt, että Suomessa on näyttelemistä opettava sisäoppilaitos omalla baarilla?! Sign me up! Myös Sampsa itse hörähtelee niin usein kesken elokuvan, että epäilen hänen näkevän tuotoksen ensi kertaa. Lopuksi paljastuu, että asia on juuri näin. Vinkki ohjaajalle: tekijöiden ensi-ilta on hyvä keino valmistaa näyttelijät näkemään itsensä elokuvassa ja suurimmat reaktiot tulevat tällöin käytyä läpi niin, että ne eivät häiritse virallisen ensi-iltayleisön elokuvakokemusta.
Mies, kamera ja muistot on elokuvallisesti simppeli yhdistelmä. Joku voisi kai sanoa, että tylsä. Minusta dokumentissa on kuitenkin jotain samaa herkkyyttä kuin Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuorossa (2010), jossa suomalaiset miehet puhuvat tunteistaan saunan lämmössä. Kai se on aina yhtä ihanaa kuunnella, kun jäyhä Pohjan poika avautuu.
Tekijöiden loppuanalyysi: pitkä ja haasteellinen projekti
Ohjaaja Peik Johannes Luukinen myöntää Sampsan seikkailut -dokumentin olleen haasteellinen projekti - kuvaukset ympäri Suomen kestivät vuoden, samoin leikkaus. Elokuvan päätähti Sampsa Salo toteaa heti alkuun, että hänen olisi pitänyt olla paikalla leikkausvaiheessa, sillä elokuva sisältää joitakin virheitä. Ilmeisesti dokumentissa mainitaan ainakin jokin koulu, jossa Sampsa ei ole koskaan opiskellut. Sampsa kiinnittää huomiota samaan kuin minäkin, että elokuvan rakenne paikka- ja aikahyppimisineen on omalaatuinen. En sano, että huono, mutta erikoinen.
Sampsa tunnustaa avoimesti, että itsestään kertovan dokumenttielokuvan katsominen herättää hänessä tunteita laidasta laitaan. Vaikka hän nykyään on näyttelijä, oli "esiintyminen omana itsenään" haastavaa. Hän näkee selvästi muutoksen itsessään dokumentin ensi kuvauksista tähän päivään - ja niin näemme me muutkin. Päätähti näyttää hyvinvoivalta ja kertoo itsevarmana kuulumisistaan: "Teatteria, teatteria ja välillä vielä vähän teatteria." Tällä hetkellä Sampsa näyttelee Pispalan teatterissa ja opiskelee Musiikkiteatteriakatemiassa Tampereella. Ohjaaja Peik sitä vastoin opiskelee elokuva-alaa aikuisopistossa Helsingissä. Tarkempi koulun ja linjan nimi menee tältä reportterilta ohi, valitan.
Yleisöä kiinnostaa kuitenkin ehkä eniten miten Aspergerin syndrooma on vaikuttanut niin päätähden kuin ohjaajankin työhön. Sampsa kertoo Asperger-henkilölle tyypillisen alikehittyneen työmuistin vaikeuttavan uuden oppimista, mutta vastaavasti ylikehittyneen pitkäaikaismuistin varmistavan sen, että kerran opittu pysyy päässä. Hyödyllinen taito esimerkiksi vuorosanojen muistamiseen. Haasteellisimpina asioina näyttelijän työssään Sampsa pitää tunnepuolta ja fyysisyyttä, mutta kertoo tehneensä niiden asioiden kanssa kovasti työtä.
Joku salista kysyy miten ohjaaja ja päätähti kokivat toistensa kanssa työskentelyn, kun molemmilla on AS. Pojat katsovat kiusaantuneina kenkiään. Kysymys on samaa luokkaa, kuin jos kysyisi kahdelta naiselta miten he kokivat toisensa, kun kerran ovat samaa sukupuolta. Tunnen lievää myötähäpeää. Vaikka ihmisiä yhdistää jokin piirre, kaikki ovat yksilöitä: siinä missä on Peik on hyvin ujo ja hiljainen, on Sampsa ulospäinsuuntautunut ja suorasukainen. Siinä mielessä tunnustan kysymyksen olevan kiinnostava, että Aspergerin oireyhtymän harvinaisuuden takia toisia AS-henkilöitä ei välttämättä tapaa. Sampsa taklaa kysymyksen hyvin kohauttamalla hartioitaan: "Se on mennyt omalla painollaan. Peik kuvaa ja minä puhun. Vaikka kyllä minä aluksi ihmettelin, että mikäs tyyppi tämä on, kun ei se puhu ollenkaan."
Lopuksi joku yleisöstä uskaltaa kysyä Sampsalta henkilökohtaisen kysymyksen: olisiko hänen elämänsä ollut helpompaa, jos hän olisi saanut diagnoosin Aspergerin syndroomasta aiemmin, kuin vasta 20-vuotiaana? Sampsa hiljenee hetkeksi. Sitten hän tykittää suoraviivaisella tyylillään, että sellainen jossittelu on hänestä ihan turhaa. Sampsa innostuu hetkeksi luennoimaan kaaosteoriasta, jonka mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja päättää keskustelun aiheesta pienen mutkan kautta lyömättömään lauseeseen: "Jos joku sapelihammastiikeri ei olisi joskus astunut jonkun torakan päälle, niin Neuvostoliittoa ei olisi koskaan syntynyt." Mitäpä siihen enää lisäämään.
Sampsan seikkailut -dokumenttielokuvan voi nähdä seuraavan kerran 14.3.2015 Turussa Nuortentalo Vimmassa. Suosittelen tätä hyvänmielen elokuvaa kaikille, joita kiinnostaa Aspergerin syndrooma, koulukiusaaminen ja näyttelijän työ. Jään odottamaan mielenkiinnolla Peik Johannes Luukisen seuraavaa dokumenttielokuvaa Hiljaisuuden enkelit, joka kertoo koulukiusaamisesta. Sampsa Salo näyttelee tässäkin dokumentissa ja ilmeisesti tämän kautta heidän yhteistyönnsä sai alkunsa. Sampsan seikkailut lienee siis eräänlainen preludi Peikin päätyöhön. Dokumentti valmistunee 1-2 vuoden sisään.
Sampsa tunnustaa avoimesti, että itsestään kertovan dokumenttielokuvan katsominen herättää hänessä tunteita laidasta laitaan. Vaikka hän nykyään on näyttelijä, oli "esiintyminen omana itsenään" haastavaa. Hän näkee selvästi muutoksen itsessään dokumentin ensi kuvauksista tähän päivään - ja niin näemme me muutkin. Päätähti näyttää hyvinvoivalta ja kertoo itsevarmana kuulumisistaan: "Teatteria, teatteria ja välillä vielä vähän teatteria." Tällä hetkellä Sampsa näyttelee Pispalan teatterissa ja opiskelee Musiikkiteatteriakatemiassa Tampereella. Ohjaaja Peik sitä vastoin opiskelee elokuva-alaa aikuisopistossa Helsingissä. Tarkempi koulun ja linjan nimi menee tältä reportterilta ohi, valitan.
Aspergerin syndrooman vaikutus ohjaamiseen ja näyttelemiseen
Yleisöä kiinnostaa kuitenkin ehkä eniten miten Aspergerin syndrooma on vaikuttanut niin päätähden kuin ohjaajankin työhön. Sampsa kertoo Asperger-henkilölle tyypillisen alikehittyneen työmuistin vaikeuttavan uuden oppimista, mutta vastaavasti ylikehittyneen pitkäaikaismuistin varmistavan sen, että kerran opittu pysyy päässä. Hyödyllinen taito esimerkiksi vuorosanojen muistamiseen. Haasteellisimpina asioina näyttelijän työssään Sampsa pitää tunnepuolta ja fyysisyyttä, mutta kertoo tehneensä niiden asioiden kanssa kovasti työtä.
Joku salista kysyy miten ohjaaja ja päätähti kokivat toistensa kanssa työskentelyn, kun molemmilla on AS. Pojat katsovat kiusaantuneina kenkiään. Kysymys on samaa luokkaa, kuin jos kysyisi kahdelta naiselta miten he kokivat toisensa, kun kerran ovat samaa sukupuolta. Tunnen lievää myötähäpeää. Vaikka ihmisiä yhdistää jokin piirre, kaikki ovat yksilöitä: siinä missä on Peik on hyvin ujo ja hiljainen, on Sampsa ulospäinsuuntautunut ja suorasukainen. Siinä mielessä tunnustan kysymyksen olevan kiinnostava, että Aspergerin oireyhtymän harvinaisuuden takia toisia AS-henkilöitä ei välttämättä tapaa. Sampsa taklaa kysymyksen hyvin kohauttamalla hartioitaan: "Se on mennyt omalla painollaan. Peik kuvaa ja minä puhun. Vaikka kyllä minä aluksi ihmettelin, että mikäs tyyppi tämä on, kun ei se puhu ollenkaan."
Lopuksi joku yleisöstä uskaltaa kysyä Sampsalta henkilökohtaisen kysymyksen: olisiko hänen elämänsä ollut helpompaa, jos hän olisi saanut diagnoosin Aspergerin syndroomasta aiemmin, kuin vasta 20-vuotiaana? Sampsa hiljenee hetkeksi. Sitten hän tykittää suoraviivaisella tyylillään, että sellainen jossittelu on hänestä ihan turhaa. Sampsa innostuu hetkeksi luennoimaan kaaosteoriasta, jonka mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja päättää keskustelun aiheesta pienen mutkan kautta lyömättömään lauseeseen: "Jos joku sapelihammastiikeri ei olisi joskus astunut jonkun torakan päälle, niin Neuvostoliittoa ei olisi koskaan syntynyt." Mitäpä siihen enää lisäämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti