sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Trash & Underground Film Festival 2018 - Tampereen Elokuvajuhlien groteski pikkuserkku


Taas on aika TUFFin eli tamperelaisen Trash & Film Festivalin. TUFF on Tampereen Elokuvajuhlien groteski pikkuserkku, joka on jälleen kerran koostanut mädimmät indie- ja trash-elokuvat yhteen - suositellaan vain vahvavatsaisille ja kieron huumorin ystäville. Tämä hieno esittely oli suora rip-off käännös Tampereen Elokuvajuhlien englanninkieliseltä sivulta. Mitä sitä pyörää uudestaan keksimään.


Freesi pre-TUFF look junassa stadista Manseen. 

Mainiossa Zeytuun-ravintolassa tankkaamassa ennen TUFFia herrasmies Aatto Paasosen kanssa.

Vuoden 2018 tarjonta näyttää lauantaina 10.3.2018 Tampereen Klubilla tältä:

Näytös 1:
Kyrsyä - Tuftland 

Näytös 2:
Vanki
Congratulations! You have a new match
Ihmisten Kaltaiset Olennot
Shitters
CASULOS (Cocoons of outer space)
Elojuhla - Skördefest - The Deadly Harvest

Näytös 3: 
The Apple of My Eye/Silmäterä
Rajalinja
Toxic Heat
Hei me ollaan kiipelissä- teaser
Video Cop -Terminator Commando
Eliza
Freenlancer

Kyrsyä – Tuftland


Kansainvälisillä elokuvafestivaaleillakin palkittu junttikauhuelokuva Kyrsyä on saanut paljon huomiota medioissa ja on siksi ansiokas valinta TUFFin avajaisalokuvaksi. Elokuvan budjetti oli kuulemma jopa 300 000 euroa, joka pikkutarkassa panostuksessa näkyykin. Lavastuksessa, puvustuksessa ja näyttelijäntyössä ei ole moitittavaa. Tällä rahalla olisin kuitenkin toivonut elokuvaan omaperäisempää käsikirjoitusta. *Spoiler alert* Ehkä olen tullut vanhaksi, mutta nämä "vajakki raiskaa naisen" -tyyppiset elokuvat eivät enää jaksa naurattaa - jos ikinä naurattivatkaan. 

Tuntuu muuten todella hassulta katsoa tuttua ja aina yhtä kilttiä Ari Savosta pahiksena. Parasta elokuvassa onkin Arin näyttelemän Severin homoeroottinen kohtaus myöskin mainiosti näytellyn Jalmarin kanssa. Vieruskaverin mielestä Mauno-hahmosta taas tulee mieleen Leonardo Dicaprio ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa poikineessa Gilbert Grapessa. Kerron tämän ohimennen vessajonossa Maunoa näytelleelle  Jari Manniselle, joka nauraa vertaukselle epäuskoisesti, mutta kiittää kuitenkin. Tekoveritytön arvio Kyrsyästä: ihan jees. 

Vanki 


TUFFin toisen näytöksen ensimmäinen elokuva Vanki näyttää puvustuksen ja kielenkäytön perusteella sijoittuvan jonnekin keskiaikaan. Sitä enemmän pistää ärsyttävästi silmään, että yhdellä päähenkilöistä on jalassa ihan selvästi farkut! Elokuvalla on kuitenkin ihastuttavan yksinkertainen idea ja ansiokas toteutus, joten annan tämän pienen virheen anteeksi. Extrapisteitä tältä varsinaissuomalaiselta ropisee, kun huomaan kuvauspaikan olevan tuttu Turun linna. Teos paljastuukin lopputeksteissä olevan vanhan opinahjoni Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tekemä. Hyvää työtä!

Congratulations! You have a new match


Näin Rauli Ylitalon Tinder-kulttuurista kertovan elokuvan jo viime vuonna Cinemadromessa, mutta analyysi jäi silloin tekemättä. Elokuvan ansioita ovat hyvä näyttelijäntyö ja dialogin helmet, kuten päähenkilön vastaus sovinistimiehen "naiset ovat avaimenreikiä ja miehet avaimia"-vertaukseen:  "Mä mieluummin käytän mun yöpöydän laatikosta löytyvää tiirikka, kuin kattelen semmosta master keytä, jonka avaimenperä on pelkkä persereikä". Priceless! Elokuvanautintoani kuitenkin häiritsee se, etten pysty yhtään samaistumaan päähenkilöön. Välillä nainen katselee maailmaa romanttisten silmälasien läpi, välillä taas tuntuu avoimen ylimieliseltä koko pariutumisrituaalia kohtaan.

Sitä paitsi, kuka nainen nykypäivänä muka harrastaa seksiä tuntemattomien miesten kanssa ilman kondomia? 1) Seksitaudit 2) Raskaus. Ring a bell? Jätän tämän seksivalistuksen nyt tähän, enkä edes aloita siitä, miten hormonaalisen ehkäisyn sälyttäminen naisten harteille on taas yksi pahan patriarkaatin monista juonista.

 Jätän tämän nyt vain tähän.

Anyways, näin ajankohtaiselta ja herkulliselta aiheelta olisin odottanut enemmän. Muistan vielä itsekin elävästi ei-niin-kaukaa menneisyydestä sen fiiliksen, kun jokainen päivä oli taas uusi mahdollisuus tavata "se oikea". Elokuvan loppu hämmentää toisella kertaa yhtä paljon kuin ensimmäisellä, mutta enpä spoilaa sitä tässä. Ehdottomasti kuitenkin katsomisen arvoinen elokuva. Go, Rauli go!


Ihmisten Kaltaiset Olennot


Elokuvan alussa huomaan kasariestetiikkaa, mikä on aina hyvä juttu meille nostalgiannälkäisille kolmikymppisille. Muuta hyvää elokuvassa on pääosaa näyttelevän Anni Porspakan roolisuoritus kauhun hetkellä ja karmivan hauska loppu. 

Shitters


Söpö käsinukke on tämän elokuvan päähenkilö. Muuta en halua elokuvasta kertoa, etten veisi katsojilta oivaltamisen riemua. "Cinema grande qualitet", kommentoi vieruskaverini ironisen arvostaen, enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Ainoa kritiikki tulee siitä, että "toinen loppu" tekstien jälkeen on turha, sen olisi voinut jättää pois kill your darlings -meiningillä. Mutta katso tämä elokuva, et varmasti pety!

Onneksi meno TUFFin perinteikkäillä jatkoilla on Jarno Mahlbergin ja "shittiäisen" kanssa hivenen rauhallisempaa kuin elokuvassa #shittersshortfilm. :D 

CASULOS (Cocoons of outer space)


Elokuvan alussa nainen katsoo Tuulen viemää -klassikkoelokuvaa, polttaa ruohoa ja virkkaa. Koska kyseessä on findie, jossain vaiheessa naiselle menee virkkuukoukku silmään. Tämä on toteutettu erinomaisen inhorealistisesti. Muutenkin elokuva on hienoa katseltavaa ja on aina ilo saada kansainvälistä väriä TUFFiin, tällä kertaa ilmeisesti Espanjasta.

Elojuhla - Skördefest - The Deadly Harvest


Alexi Ala-Lahti on tehnyt älyttömän hienon scifielokuvan vanhojen suomifilmien hengessä. Kaikki on puvustusta ja lavastusta myöten juuri eikä melkein autenttista. Ja se tahattoman koominen dialogi! Ja se pönöttävä näytteleminen! Entisenä suomifilmien suurkuluttajana olen haltioissani. Elokuvassa on tuttuja kasvoja, kuten Rauli Ylitalo ja Karo von Rjutenhjelm, joista varsinkin jälkimmäinen tekee hykerryttävän oivallisen roolisuorituksen. Myös illan ensimmäisessä elokuvassa Kyrsyässä vakuuttavan roolityön tehnyt Saara Elina näyttää osaamisensa tässäkin pätkässä. Vahva suositus, viisi tähteä!

Hieman itseäni alkaa muuten TUFFin loppua kohden väsyttää, että niin monissa elokuvissa näkyvät samat naamat, vaikka hyvää työtä tekevätkin. No, pienet on piirit, minkäs teet. Ehkä se on oma osansa koko findie-maailman viehätystä!

The Apple of My Eye/Silmäterä


TUFFin kolmannen näytöksen ensimmäisen elokuvan on tehnyt Seppo Säämäki. Tapasin Sepon helmikuun 10.päivänä 2018, kun olimme Tampereella kuvaamassa Trash Videon uusinta Video Cop -jaksoa Bring Me the Blood of the Werewolf. Seppo alustaa elokuvansa sanoilla: "David Lynch meets Spede Pasanen". Mitä se sitten tarkoittaakaan, sen saa jokainen itse päätellä. Itselleni The Apple of My Eye menee osastoon: "TUFFin pakollinen wtf-elokuva". Siitä tulee jopa vähän Tomi Kermisen elokuvat mieleen ja tämä siis kohteliaisuutena sanottakoon. Silmäterä on myös illan kolmas elokuva, jossa jollekin menee jotain silmään ja sitten sattuu. Vuoden 2018 TUFF teema? Elokuvayleisö on tämän taidepläjäyksen jälkeen hyvin hiljainen ja maestro itse näyttää silminnähden tyytyväiseltä.

Rajalinja


Rajalinja on Esa Jussilan elokuva ja tuttuun tapaan kuvaus on todella kaunista katsottavaa. Elokuvassa esiintyvät tuttuun tapaan Esan luottonäyttelijät Onni Kaskinen ja Artturi Rostén. Varsinaissuomalaisena repeän Tarvasjoen paikkakunnan mainitsemiselle. Rajalinjan kiteyttää vieruskaverini kommentti: "Esalla on aina nämä samat teemat". Mutta ei se väärin ole. Kukin taaplaa tyylillään ja Esa on löytänyt omansa jo vuosia sitten. 


Mysteerielokuva?


Nyt täytyy tunnustaa, että seuraava elokuva Toxic Heat ja sitä seurannut Hei me ollaan kiipelissä- teaser menevät Tekoveritytöltä ohi. Olen kirjoittanut elokuvan otsikoksi "Fixer", mutta en löydä esityslistasta sen nimistä elokuvaa ollenkaan. Seuraavat haparoivat muistiinpanoni saattavat siis viitata yhtä hyvin joko Toxic Heatiin tai Hei me ollaan kiipelissä -teaseriin. Olen kirjoittanut elokuvan olevan kaunista ja genreuskollista. Lisäksi olen maininnut, että picnic-kohtaus on hauska, mutta kestää liian kauan. On se vaan hyvä, etten sentään elättele mitään urahaaveita journalismin suhteen. 

Tässä välissä tulee illan viimeinen juonto, jossa Rauli kutsuu TUFFin järjestäjän Ville Lähteen lavalle huutaen mikrofoniin: "Tuu Ville tänne, niin mä lyön sua mahaan." Salin takarivistä kaikuu vastauksena kipakka naisääni: "Villeä EI lyödä!" Ääni kuuluu Villen äidille.


Freenlancer


Illan toinen ulkomaan vahvistus TUFFin elokuvatarjontaan tulee käsittääkseni Portugalista. Elokuva on vähän kuin findien kulttiklassikko Bunny the Killer Thing, mutta vielä härömpi. TUFFissa on aina oltava se yksi elokuva, joka saa voimaan fyysisesti ja henkisesti pahoin, ja tänä vuonna se on Freenlancer. Vaikka elokuva on graafisempi kuin haluaisin, pidän siitä silti. Tulkintani mukaan elokuva kritisoi elokuva-alaa, jossa saadakseen työtä freelancerin pitää tehdä sairaita juttuja ja suorastaan myydä sielunsa paholaiselle. Joko käsitän jotain täysin väärin tai sitten kammottavan hienon demonimaskin takana oikeasti hääriin Hauskojen kotivideoiden Sampo Varjola? Mene tiedä.

Eliza


TUFFin päättää Mikko Löppösen visuaalisesti ja emotionaalisesti vaikuttava Eliza. Elokuva on niin mykistävä, että huomaan vasta sen puolessa välissä, ettei siinä ole dialogia ollenkaan. Tarinan voi siis todellakin kertoa vain kuvin, kun sen osaa. En pidä väkivaltaa itseisarvona elokuvissa - usein joudunkin välillä heikkohermoisena katsomaan TUFFin elokuvia sormieni lomitse - mutta hyväksyn raa'ankin väkivallan silloin kun se palvelee tarinaa. Elokuva herättää tunteita, yhdessä vaiheessa liikutun melkein kyyneliin.

Lisäksi kehitän aika kovan womancrushin Elizan pääosanäyttelijään Jessica Wolfiin. Ne siniset silmät! Päätän, että jos joskus kohtaamme, kysyn häneltä ruoka- ja treenivinkkejä saadakseni samanlaisen vartalon. Tilaisuus siihen tarjoutuukin heti elokuvan jälkeen baarin puolella ja menen niin hämilleni kohtaamisesta, että päädyn vain kehumaan Jessican roolisuoritusta ja buffaamaan blogiani. Iso hatunnosto joka tapauksessa Elizan koko tiimille!

Loppusanat


TUFFin taso oli vuonna 2018 yllättävän kova. En kadu yhtään, että tänä vuonna käytin aikani suurimmaksi osaksi elokuvien katsomiseen. Sosiaalisia kontakteja ehtii kyllä solmia taukojen aikana ja varsinkin TUFFin perinteikkäillä jatkoilla salaisessa lokaatiossa. Minulta tilattiin etukäteen vlogaus tapahtumasta, mutta rohkeuteni ei vieläkään riitä astua kameran eteen omana itsenäni. Nauttikaa sen sijaan tästä videosta, jossa iki-ihana Karo von Rjutenhjelm soittaa ja laulaa jatkoilla. Oikean vlogauksen TUFFista voitte katsoa Rauli "Salkkareiden Kosonen" Ylitalon Totuus Elokuvasta youtube-kanavalta.


Salkkarifani Julianna Renko ja media-alan yrittäjä Ville Sivonen olivat TUFFin jatkojen lyhin (155 cm) ja pisin (196 cm) vieras!