Findie harrastuksena

Periaatteessa kuka tahansa suomalainen, joka ottaa kameran käteensä ja alkaa kuvaamaan omaa elokuvaansa voi sanoa tekevänsä findietä.  Nykyaikana tämä onkin helppoa, sillä lähes kaikilla on kamerassaan tai puhelimessaan mahdollisuus ottaa liikkuvaa kuvaa. Erotuksena kotivideoista, varsinaisesta elokuvan tekemisestä voitaneen puhua silloin kun lähdetään valmiin käsikirjoituksen tai alustavan idean pohjalta kuvaamaan jotain, joka leikataan, äänitetään, varustetaan lopputeksteillä ja julkaistaan esimerkiksi internetissä, elokuvafestivaaleilla tai lyhytelokuvakilpailuissa.

Tärkein julkaisukanava findie-elokuville tällä hetkellä on maailman suosituin videoiden katselufoorumi Youtube. Toinen - tosin edellä mainitun myötä käyttäjämääriltään hieman hiipunut - on kotimainen Indietaivas.  Findie-elokuvia näyttävistä kotimaisista elokuvafestivaaleista suurimpia ovat Tampereella järjestettävä TUFF (Trash & Underground Film Festival), Jyväskyläläinen FUFF (Finnish Underground Film Festival), Orivedellä järjestettävä Reikäreuna ja Helsinkiläinen Kinosnadi.  Lyhytelokuvakilpailuista Uneton48 on jo käsite ja uutena tulokkaana on lapsille ja nuorille suunnattu Kaikki kuvaa. Näistä festivaaleista ja lyhytelokuvakilpailuista tulen kirjoittamaan enemmän omissa osioissaan.

Findie-elokuvien kirjo

Findie-elokuvat voivat olla genreltään mitä tahansa, mutta ne painottuvat perinteisesti enemmän elokuvan marginaalisempiin ala-lajeihin, kuten goreen ja splatteriin, joissa väkivallalla, seksillä ja huumorilla on vahva rooli. Kun ulkopuolista rahoitusta Suomen elokuvasäätiöltä ei ole saatu, ei kukaan sanele millaista elokuvaa saa tehdä ja tämä antaa findien tekijöille vapauden luoda jotain sellaista, joka ei kaupalliseen levitykseen helposti päädy. Monet findie-elokuvat ovat enemmän tai vähemmän kieli poskessa tehtyjä, mutta myös vakavaa taide-elokuvaa ja kunnianhimoista draamaa löytyy. Tietyn lajityypin valitseminen ei tietenkään poissulje sitä, etteikö pyrittäisi tekemään mahdollisimman hyvää lopputulosta. Laadultaan findie-elokuvien kirjo ulottuu myötähäpeää aiheuttavasta kurasta teoksiin, joita ei harjaantumaton silmä erota "oikeista" elokuvista.  Tämä johtuu findien tekijöiden eritasoisesta osaamisesta ja elokuvaan käytettävissä olevista - usein hyvin rajallisista - ajasta, rahasta ja välineistä.

Monet saavuttavat findiessä kaikesta huolimatta jopa ammattimaisen harrastamisen eli niin sanotun pro-am -tason. Varsinkin teknisen osaamisen, kuten kuvaamisen ja leikkaamisen suhteen findie-elokuvat ovat nykyään yhä paremmin tehtyjä. Amatöörimäinen ohjaus ja näyttely ovat usein ainoat asiat, jotka paljastavat kyseessä olevan  kotikutoisen teoksen. En sano, etteikö findie-skenestä löytyisi varsin päteviä ohjaajia ja näyttelijöitä, mutta voi olla, että näiden taitojen harjaannuttaminen vaatii enemmän aikaa ja vaivaa kuin yksin kotona tehtävä nörttäys - ihmisiä kun on aina vaikeampi hallita kuin laitteita. Johtuen findien maineesta sekä laadun että sisällön suhteen, jotkut eivät halua kutsua omia elokuviaan findieksi lainkaan, vaan pyrkivät eroon sen leimasta. Itse taas haluaisin nähdä findien muodostuvan käsitteeksi, jonka alle mahtuu paljon erilaista elokuvaa - ja joka olisi tulevaisuudessa elokuvapiireissä maailmanlaajuisesti samanlainen lupaus laadusta ja omaleimaisuudesta kuin suomalaisuus on tänä päivänä hevimusiikissa.

Findie-ryhmiä

Olen havainnut ihmisten päätyvän tekemään findie-elokuvia karkeasti sanottuna kahta eri reittiä: itse oppien tai alan opintojen myötä. Itseoppineet ovat vain ottaneet kameran käteensä - usein hyvin nuorina - ja alkaneet kuvaamaan tarkoituksenaan lähinnä pitää hauskaa kavereiden kanssa ilman aikomusta luoda sen enempää taidetta kuin uraakaan. Nämä kaveriporukat ovat vahvasti miesvoittoisia ja elokuvissa esiintyvillä satunnaisilla naisilla on valitettavan usein pelkkä seksiobjektin rooli. Tällaisista ryhmistä tunnetuin on jo 20 vuotta Tampereella toiminut Trash Video, jonka tuotoksiin kuuluu muun muassa kulttimainetta nauttiva Juhlajätkät -tv-sarja. Toinen vastaava ryhmittymä on varsinaissuomalainen TR Productions, jonka jäsenistä monet ovat myöhemmin päätyneet opiskelemaan elokuva- ja media-alaa. Ihan oma lukunsa itseoppineiden keskuudessa on helsinkiläinen Blood Ceremony Films, joka kulkee omaa veristä polkuaan kauhun genreen keskittyen.

Reunahuomautus 28.4.2014 eli vuosi alkuperäisen postauksen jälkeen. Oho! TR Productions on näköjään facebook-ryhmässään aikuistunut "elokuva-, mainos- ja videotuotantoryhmäksi", kun taas vanhentuneet kotisivut kertovat ylpeästi ryhmän tuottavan laadukkaita kauhu- ja toimintaelokuvia pienellä budjetilla. Niin ne vuodet vierivät ja poikien leikit vaihtuvat miesten töihin. *nostalgian kyynel* 

Toinen reitti findie-elokuvien tekijöiksi on ollut henkilöillä, jotka ovat ensin menneet opiskelemaan taidealaa ja päätyneet sitten koulutehtävien muodossa tekemään omia elokuviaan. Tällaisista opiskelun yhteen saattamista ryhmittymistä aktiivisin ja kunnianhimoisin lienee lukuisia palkintoja kerännyt torniolainen Jo-Jo the Dog Films. Toinen alan opiskelijoista ja ammattilaisista koostuva tiimi on helsinkiläinen Lentävä Lehmä Films, joka on aloittanut elokuvien tekemisen jo Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Jälkimmäiset eroavat edellä mainituista oman kokemukseni myötä ainakin tuotantotapojen ammattimaisuudella. 

Tuotantotapojen lisäksi myös genrevalinnoissa on eroja itseoppineiden ja alan opiskelijoiden kesken. Omatoimisesti elokuvaamiseen tutustuneet tuntuvat keskittyvän elokuvissaan enemmän kauhun ja toiminnan kuvaamiseen - joko tarkoituksellisen tai tahattoman koomisesti. Sitä vastoin alan oppilaitoksissa opiskelevien teoksissa näkyy enemmän draamaa ja taide-elokuvaa, jota voitaisiin edellisen ryhmän harrastajien piirissä kutsua homosteluksi. En yritä tässä rakentaa mitään vastakkainasettelua ryhmien välille, jota ei ehkä ole muualla kuin omassa mielessäni. Rajat ovat häilyvät ja niitä rikotaan puolin ja toisin. Olen nähnyt niin sanotulla metsäsplatterilla aloittaneiden tekijöiden kunnianhimon kasvavan ja projektien muuttuvan taiteellisimmiksi, esimerkkinä TR Productionsin He lepäävät pohjoisessa, joka on hyvin kaukana ryhmän alkuaikojen tuotoksista. Vastaavasti olen törmännyt alan opiskelijoiden ja ammattilaisten tekemiin todella karuihin elokuviin, joista ei verta, visvaa ja alapäähuumoria puutu, esimerkkinä Jo-Jo the Dog Filmsin Bunny the Killer Thing.

Itse olen tutustunut findieen lähinnä itseoppineiden ryhmien kautta, mutta ujuttautumiseni alan opiskelijoiden piireihin on hyvässä vauhdissa. Tarkempia tarinoita eri ryhmien kanssa tekemistäni elokuvaprojekteista tulossa lähiaikoina.

Blogin esittely

Mitä yhteistä on elokuvilla Star Wreck (1992-2005), Jadesoturi (2006), Rare Exports (2010) ja Iron Sky (2012)? Vastaus: kaikkien edellä mainittujen elokuvien ohjaajat (Samuli Torssonen, Antti-Jussi Annila, Jalmari Helander ja Timo Vuorensola) ovat aloittaneet uransa tekemällä elokuvia harrastepohjalta.

Mitä on findie?

Tämän blogi kertoo suomalaisesta harrastelijaelokuvasta eli niin sanotusta findie-skenestä. Suomalaisella harrastelijaelokuvalla tarkoitetaan elokuvaa, johon ei ole saatu rahoitusta Suomen elokuvasäätiöltä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: myös riippumattomalla, omaehtoisella, amatööri-, omakustanne-  ja indie/indepent-elokuvalla tarkoitetaan samaa.  Itse pidän sanasta findie, joka tulee sanoista Finnish Independent Movie, koska se kertoo aiheesta oleellisen: suomalaisuuden ja riippumattomuuden. Se on myös ytimekäs ja mukavasti vaihtoehtokulttuuriin viittaava. Edellä mainituista syistä tulen käyttämään blogissani ilmaisua findie.

Tässä vaiheessa suosittelen kaikille, joille elokuvaamisharrastuksen käsite on vieraampi, käyttämään tunnin elämästään tutustumalla aiheesta kertovaan kotimaiseen dokumenttielokuvaan: Hikeä, Tekoverta ja Kyyneliä (2012).

Itselleni kyseisen findie-dokumentin suurin anti oli synninpäästössä, että elokuvaamista voi myös harrastaa ilman aikomusta luoda siitä itselleen uraa. Saatan olla poikkeus, sillä useimmat ehkä tekevät harrastelijaelokuvia olosuhteiden pakosta odottaessaan valmistumistaan alan oppilaitoksesta tai ennen pääsemistään isojen tuotantoyhtiöiden leipiin. Olen findie-skenessä tavannut erittäin kunnianhimoisia ja lahjakkaita elokuvantekijöitä, tulevia samulitorssosia ja timovuorensolia, mutta en itse kuulu heihin. Hyvä on, myönnän joskus salaa haaveilevani olevani Jessica Bielin tai Kate Beckinsalen veroinen toimintatähti, mutta kukapa ei? En kuitenkaan ole tämän haaveen suhteen niin vakavissani, että aikoisin käyttää sen saavuttamiseen siihen tarvittavan määrän aikaa ja energiaa.

Jos ja kun tulette joskus toivottavasti näkemään nimeni jossain suuren luokan elokuvassa, niin se on käsikirjoittajan tai alkuperäisteoksen kirjoittajan kohdalla. Johonkin tämän kaltaiseen blogin kirjoittamiseni mutkan kautta tähtääkin.

Blogin tarkoitus

Haluan kertomalla findiestä innoittaa aiheesta kiinnostuneita hankkimaan itselleen hauskan ja kehittävän harrastuksen elokuvien parissa - varsinkin niitä, jotka eivät muuten haaveile urasta elokuvabisneksessä. Haluan rohkaista eritoten naisia lähtemään mukaan toteuttamaan luovuuttaan ja omalla esimerkilläni madaltaa kynnystä astua sisään melko miesvoittoiseen maailmaan. Haluan kertoa miten itse päädyin harrastamaan elokuvaamista, millaista se on ollut ja miten paljon olen tästä harrastuksesta saanut.

Vaikka kuulunkin Findie ry:n (Finnish Independent Movie Association ry) hallitukseen, kirjoitan tätä blogia yksityishenkilönä. Tavoitteeni on silti hyvin pitkälti samankaltainen kuin yhdistyksen, eli edistää findien tunnettuutta ja lisätä ihmisten kiinnostusta elokuvaamisharrastusta kohtaan.

Tietoja minusta ja tähdittämistäni elokuvista löytyy Findiepedian artikkelista Hilla Pándy. Tähän menessä olen findie-urallani ainoastaan näytellyt, mutta olen kiinnostunut laajentamaan osaamistani erityisesti käsikirjoittamisen puolelle. Pääasiallisesti tähdittämäni elokuvat ovat olleet varsinaissuomalaisen TR Productionsin käsialaa.

Koska en ymmärrä elokuvien tekemisen teknisestä puolesta juuri mitään, tässä blogissa tullaan käsittelemään vähemmän värimäärittelyitä tai gore-efektien luomista. Kommenttiosiossa voit kuitenkin ehdottaa mielenkiintoisia tai askarruttamaan jääneitä aiheita, joista haluaisit kuulla enemmän. Pääasiassa aion kertoa omista kokemuksistani elokuvista, joissa olen saanut olla mukana ja sitä kautta tapaamistani luovista, hulluista ja ihanista persoonista. Tulen puhumaan ihmisistä heidän oikeilla nimillään ja oletan, että useimmille heistä kaikki lisäjulkisuus on toivottua. Jos joku kuitenkin haluaa kieltää minua mainitsemasta nimeään tai on närkästynyt tavasta, jolla sen teen, otathan siinä tapauksessa minuun suoraan yhteyttä.

Tähdittämieni elokuvien lisäksi tulen blogissani raportomaan findie-skenen tapahtumista, kuten filmifestivaaleista ja findie-elokuvien ensi-illoista. Joskus saatan innostua puhumaan myös muusta aiheeseen liittyvästä kuten suomalaisista tai ulkomaalaisista elokuvista yleensä, muiden maiden indie-elokuvista tai vaikkapa näyttelemisestä. Mitään varsinaisia elokuva-arvosteluja en kuitenkaan ajattelut alkaa tekemään -niitä blogeja lienee jo riittämiin. Toimittajani ja hyvä ystäväni Mari Männistö tulee toivottavasti palauttamaan minut ruotuun, mikäli aihe alkaa rönsyilemään liikaa.

Tämän blogiesittelyn jälkeen lähden kertomaan vuoden 2012 findie-tapahtumien kohokohdista ja julkaisen  myös nostalgiapaloja menneiltä vuosilta 2007-2011. Maaliskuun 9.päivä 2013 järjestetään Tampere Film Festivalin yhteydessä vuoden suurin ja kaunein findie-festivaali TUFF (Trash & Underground Film Festival), josta lähtien alan kertomaan ajankohtaisista findie-aiheista sitä mukaa kun ne eteeni avautuvat.

Toivottavasti nautitte blogini lukemisesta yhtä paljon kuin itse nautin sen kirjoittamisesta. Kysykää, kommentoikaa ja antakaa palautetta. Vain niin voin kehittyä kirjoittajana ja ihmisenä. Tervetuloa findien maailmaan!