Mikä ihmeen FUFF?
Finnish Underground Film Festival eli FUFF on jyväskylälähtöisen findie-aktiivin Rauli Ylitalon vuosittain järjestämä elokuvafestivaali, joka keskittyy suomalaiseen harrastelijaelokuvaan eli findieen. Sama tyyppi häärii myös Findie ry:n puheenjohtajana. FUFF järjestettiin ensimmäistä kertaa 2012 ja koska vuonna 2014 festivaali piti välivuoden, on FUFF 2015 järjestyksessään kolmas.
Rauli on ehtinyt rekrytä ensimmäisen jäsenen Findie ry:hyn jo ensimmäisen tunnin aikana!
Vinkkejä aloitteleville elokuvantekijöille
FUFF 2015 osuessa sopivasti ystävänpäivälle 14.2. lähden matkaan hyvän ystäväni, tamperelaisen findie-legendan Trash Videon Ville Lähteen kanssa. Saavumme paikalle jyväskyläläiseen räk... anniskeluravintolaan Rentukkaan kesken Raulin pitämän luennon, jonka aiheena on ensimmäisen oman elokuvan tekeminen. Rauli on innostava puhuja ja vaikka olen pitkälti saman puheen kuullut aikaisemminkin vastaavissa tilaisuuksissa, alan taas salaa haaveilemaan oman elokuvan tekemisestä käsikirjoituksesta alkaen aina ohjaamiseen saakka. Tekniset härpäkkeet pelottavat vielä liikaa, että lähtisin värimäärittelyjä tai ääniefektejä tekemään. Olisi kyllä joskus mielenkiintoista vaikka vain katsoa vierestä miten moisia tehdään!
Jyväskyläläinen klassikkoravintola - jo vuodesta 1972!
Stadin gimma on innoissaan maakunnan edullisesta siideristä.
Raulin puheen tärkeimmät teesit liittyvät työryhmän tekijöiden välisiin suhteisiin. Kun ihmiset uhraavat vapaa-aikaansa pitkäänkin projektiin useimmiten ilman rahallista korvausta, on hyvän fiiliksen luominen ensisijaisen tärkeää. Rauli kehottaa kehumaan, kiittämään ja osallistamaan työryhmää. Lopuksi Rauli muistuttaa myös, että tulipa tekeleestä millainen tahansa, näytä se maailmalle. Tulee mieleen Jadesoturin (2006) ja Saunan (2008) ohjanneen A-J Annilan puhe FUFFissa 2012, jota kuunnellessa kirjoitin kännykkääni ylös lauseen: "Paska leffakin on parempi kuin pöytälaatikossa." Puheen innoittamana aloitin muutamaa kuukautta myöhemmin tämän Tekoverityttö-blogini teesillä "paska blogikin on parempi kuin pöytälaatikossa".
Maestro itse ja kuva jostain esihistoriallisesta tekeleestä.
Elokuva-arviot FUFF 2015
Rauli on koostanut FUFF 2015 ohjelman findie-klassikoista eri vuosilta ja eri tekijöiltä. Kuten aina vastaavissa tilaisuuksissa, jaan aikani sosialisoimisen ja elokuvien välillä. Osan elokuvista olen nähnyt jo aiemmin, enkä jaksa katsoa niitä enää uudestaan. Toisaalta hyvät elokuvat eivät katsomalla kulu, esimerkiksi TR Productionsin GOREMAGEDDON 2:n katson mielellään toistamiseen. Arvio elokuvista GOREMAGEDDON 2 ja Taistelu Tohtori Pretoriuksen kabinetissa 1918 löytyy Cinemadrome-postauksestani täältä.
GOREMAGEDDON 2. Minulla oli elokuvasta kiva kuva, jossa näkyi suomalaista mieskauneutta, mutta valitettavasti se on Bloggerin uusien siveyssääntöjen vastainen.
Avajaiselokuva Star Wreck II: The Old Shit (1994) menee minulta ihan ohi. Seuraavaksi screenille pärähtää Die Hard Polizei, jossa nuori Arman Alizad esittelee kung fu -taitojaan saksalaisena Jorgenina. Mietin, onko Kill Arman -ohjelma kenties saanut ideansa tästä? Naurattaa. Antiteatterin elokuvaa Maanantairikolliset (2003) olen kommentoinut pieneen mustaan kirjaani näin: "veri näyttää mustikkamehulta", "itsetarkoituksellista väkivaltaa" ja "hyvät luotiefektit". Ei siitä sen enempää.
Vesuri Productions: Ensimmäinen vuosi (2005)
Tapaan yleisössä vanhan findie-tutun: jyväskylään loikanneen savolaislääkärin (vai mikä radiologi se nyt oli?) Markus Heiskasen. Markuksen tuotantoyhtiö Vesuri Productions on tehnyt yhden mielestäni hienoimmista findie-elokuvista koskaan: Kuolleiden talvi (2005). Kannattaa tutustua myös ihanan ironiseen Kirvessyrjän terveyskeskus -sarjaan, jos haluaa kuvan julkisen terveydenhuollon nykytilasta Suomessa. FUFFissa näytetään Markuksen teos Ensimmäinen vuosi (2005), joka lienee hyvinkin omaelämäkerrallinen tarina ensimmäisestä vuodesta lääkiksessä. Elokuvassa on mielestäni liian nopea rytmi, mutta se on varmasti tarkkaan harkittu tehokeino. Tunnelmaltaan elokuva on surullinen ja melankolinen, mutta pohjalla pilkottaa tuttu savolaishuumori: "Vanhat kaverini vaikuttavat lihavimmilta ja kotikaupunkini pienemmältä." Touché!
Markus ja minä. Ostetaan ryhti...
Markus ja Ville. Hyvältä näyttää, pojat!
Insane Bastards: BARBARIUM (2004)
Seuraavaksi ruudulle ilmestyy pitkätukkainen mies nahka-asussa ja tiedän heti, että tästä alkaa hyvä elokuva. Enkä pety. Tommi Salaman ohjaama ja Marko "Poppamies" Suksen tähdittämä muinaisaikaan sijoittuva BARBARIUM (2004) on käsittämättömän hieno. Elokuvan pääsee fiilistelemään muun muassa täältä. Jussi Huhtalan musiikki ja kirjailija Annukka Salaman puvustus luovat upeat puitteet Insane Bastardsin fantasiaelokuvalle. Olen täysin myyty. Tulee mieleen FUFFin avannut esitelmä ensimmäisen oman elokuvan teosta ja Raulin opetukset hyvän cateringin tärkeydestä - lopputeksteissä nimittäin mainitaan cateringin kohdalla neljä henkilöä ja kiitoksissa liuta leipomoita. Näissä kuvauksissa on nautittu!
Insane Bastards: Korpin kieli ja vaeltaja (2006)
Fantasia/muinaisteema jatkuu saman poppoon eli Insane Bastardsin mustavalkoelokuvalla Korpinkieli ja Vaeltaja (2006). Siinä missä BARBARIUM kuvasi muinais-Suomea, näyttäisi Korpinkieli ja Vaeltaja sijoittuvan samurai-ajan Japaniin. Lavastus on henkeäsalpaava. Tulee ihan A-J Annilan Jadesoturi mieleen. Hmm. Toinen kerta jo, kun mainitsen A-J:n. Mitään en tunnusta. Elokuvan efekti(?)korppi on aivan mieletön! Katsokaa vaikka koko elokuva itse täältä.
Muita poimintoja ja kohtaamisia
Seuraava elokuva Pillipiipari on lyhyt ja tragikoominen tarina faunista, jolle käy huonosti. Tämän elokuvan selittämiseen menisi enemmän aikaa kuin se katsomiseen, joten jätän löytämisen ilon teille, jos pääsette elokuvan joskus näkemään. Fauni-paran jälkeen tulee ihana ja mitä ilmeisemmin vähän tavallista isommalla findie-budjetilla tehty Love Between Storeys (2011). Olen nähnyt elokuvan jo kahdesti, joten siirryn baarin puolelle. Muistelen nähneeni elokuvan ensimmäisen kerran eräässä kalliolaisessa Pacifico-nimisessä baarissa, mutten millään saa päähäni missä olen nähnyt elokuvan toisen kerran. Pohtiessani asiaa ääneen Rauli kalpenee: taisi tulla näytettyä sama elokuva jo kertaalleen FUFFissa kolme vuotta sitten? Lohdutan Raulia, että kyllä täällä on minua, Villeä ja häntä lukuunottamatta varmasti eri yleisö kuin silloin - kaikki kaksikymmentä henkeä. Niin, liekö syynä ystävänpäivä vai tapahtumapaikan syrjäisyys, mutta väkeä ei ole paikalla paljon.
Onneksi pieni yleisö kuitenkin on findien faneja ja asiaan vihkiytyneitä harrastajia. Tapaan festareilla muun muassa erään Jens Carpin, joka kertoo tuotantoyhtiönsä Skithund recordsin tehneen findietä jo vuodesta 1986. Tällä hetkellä työn alla on projekti, joka kuvataan 1950-luvulta peräisin olevalle saksalaiselle hopeanitraattifilmille tai jotain. Tunnustan, että suuri osa taiteilijan puheesta menee yli hilseen, mutta ilmeisesti jotain eeppistä on luvassa. Lisätään Tekoveritytön one to watch - listalle! Odotetusti Jo-Jo the Dog Filmsin legendaarinen Bunny the Killer Thing (2011) kuin myös TR Productionsin GOREMAGEDDON 2 saavat ihmiset liekkeihin. Älkääkä unohtako, että pervojäniksen seikkailuthan jatkuvat tänä vuonna pitkällä elokuvalla! Bunny 2:sta odotellessa. Yksi illan elokuvista, Väkevä Hiki, ei toimi ääniraidan teknisen vian takia, mutta onneksi sen pääsee näkemään 7.3.2015 Tampereella Trash & Underground Film Festivalilla (TUFF).
Twisted Films: Nightsatan and the Loops of Doom (2014)
Ennen illan viimeistä elokuvaa Rauli tökkää minua kylkeen ja vinkkaa, että otan kameran esille. Lavalle astuu Chrzu Lindström, elokuvan Nightsatan and the Loops of Doom (2014) ohjaaja kertomaan teoksestaan. Projekti oli aluksi kuulemma vain 300 euron musiikkivideo oikealle bändille nimeltään Nightsatan. Kaikki muuttui, kun Yle tuli mukaan ja nosti rahoituksen 130 000 euroon. Elokuva on herättänyt huomiota ja se ilmeisesti palkittiin Mexicossa jollain elokuvafestivaaleilla. Ei huono suoritus. Alla olevassa kuvassa taiteilija itse. Pyydän anteeksi kuvan laatua, johon lienee vaikuttanut Jyväskylän superhalvat siiderit ja toki myös superhalpa kännykkäkamerani. Lienee syytä laittaa itseään kunnioittavan blogistin ostoslistalle oikea kamera - ehkä myös joku työväenopiston valokuvauskurssi.
Chrzu. Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Vai miten se meni?
Nightsatan and the Loops of Doomia katsoessa kyllä huomaa budjetin suuruuden verrattuna illan muihin elokuviin. Elokuva on todella häiritsevä, mutta visuaalisesti kaunista katseltavaa. Tulee mieleen se yksi Mika Kaurismäen postapo-elokuva, jonka nimeä en nyt muista. Last Border? Elokuvan efektitiimissä näkyy muuten tuttuja nimiä TR Productionsista. Vau. Color me impressed. Itse elokuva taas jättää hyvinkin hämmentyneen ja ristiriitaisen fiiliksen. Olen kirjoittanut pieneen mustaan kirjaani ensin: "Mitä V***UA?" ja heti seuraavalle riville: "MITÄ v***ua?"
Miten elokuvaa Nightsatan and the Loops of Doomia kuvailisin? Ensimmäinen ajatukseni on, että käsikirjoittaja/ ohjaaja Chrzu on sieniä syövä misogynisti. Elokuvan mies- ja naiskuva nimittäin nostaa tämän feministin karvat pystyyn. Elokuvan naiset ovat vain miesten himojen kohteita, eivät aktiivisia tekijöitä. Naiseudesta tehdään pilaa hämärällä transvestiittihahmolla ja elokuvassa on todellista naisvihamielistä symboliikkaa, kuten että ainoa tapa saada nainen hiljaiseksi on laittaa sille muna suuhun. Miksi joku haluaa tehdä tällaista? Miksi? Ja se äänimaisema! Elokuvassa soitetaan luupilla maailman ärsyttävintä naisen huutoa. Tiedättekö sen tunteen, kun pitkäksi kasvanut kynsi taittuu äkisti väärinpäin? Luuppi tuntuu siltä ja se toistuu ja toistuu ja toistuu... Eipä tee mieleni tutustua Nightsatan-bändin tuotantoon tämän "musiikkivideon" perusteella. Nightsatan on häiritsevin elokuvakokemukseni sitten Jo-Jo the Dog Filmsin traumatisoivan Male Bondingin (2012). Kumpaakaan elokuvaa en halua nähdä enää koskaan.
Kun elokuva Nightsatan and the Loops of Doom loppuu, yleisö on hiljaa. Kuulen vain oman pulssini, joka on noussut yli sadan. Olen raivoissani elokuvan tekijöille epämiellyttävästä olotilastani. Mielenosoituksellisesti ryntään vessaan rauhoittamaan itseni. En rauhoitu. Päätän boikotoida elokuvan jälkeistä Q&A:ta, mutta uteliaisuus vie voiton. Kuulen Chrzun selittävän elokuvaa: "On vapauttavaa nähdä valkokankaalla asioita, joita ei voi sietää oikeassa elämässä." Vapauttava ei ole sana, jolla omaa elokuvakokemustani kuvailisin, mutta tämän kuultuani annan hänelle vähän anteeksi. Jos se kerran tietää, ettei tuo tuommoinen ole oikein, niin ei kai se sitten oikeasti olekaan paha ihminen? Nyt kahta viikkoa myöhemmin ajattelen, että taiteen tehtävä on herättää tunteita ja se siitä. Katsokaa elokuva omalla vastuullanne ja tehkää siitä omat tulkintanne. Tulipahan ainakin myyvä mainospuhe, ole hyvä Chrzu! Voit tarjota tuopin, jos joskus tavataan.
Kohta on onneksi taas TUFF. Katsotaan mistä elokuvasta pahoitan mieleni ja traumatisoidun tällä kertaa. First world problems and I'm loving it.
Ville ja minä.
