Cinemadrome 17 - Splatteria, taidetta ja nihilististä expolitaatiota

Cinemadrome on varmasti Tampereen omaleimaisin elokuvafestivaali, koska se esittelee b-luokan elokuvia, kauhua, kultti- ja taide-elokuvia sekä findietä sopivana sekoituksena. Festivaali järjestetään yleensä kahdesti vuodessa aina yhtä ihastuttavassa Arthouse Cinema Niagarassa. Tämänkertainen Cinemadrome on järjestyksessään jo seitsemästoista. Itse osallistun vain lauantain 10.11.2018 Lyhärinäytökseen ja The Roomiin (2003). Conan Barbaarin (1982) ja R.O.T.O.R. -elokuvan (1987) jätän suosiolla väliin. Seuraavana pientä fiilistelyä illan elokuvista, olkaa hyvät.

Bring Me the Blood of the Werewolf (2018)

Cinemadrome 17:n lauantaipäivän aloittaa findie-elokuvista koostuva Lyhärinäytös ja näytöksen avaa itseoikeutetusti Trash Videon uusin Video Cop -jakso Bring Me the Blood of the Werewolf. Koska näyttelen elokuvan naispääosaa, olen jäävi kirjoittamaan varsinaista arvostelua siitä. Tarkoituksena on ollut kirjoittaa making of -blogipostaus elokuvanteosta, mutta se on jäänyt hyvien aikomusten hautuumaalle. Bring Me the Blood of the Werewolfia on ihan yhtä hauska katsoa kuin sitä oli tehdä. Elokuvan voitte käydä katsomassa youtubesta. Suosittelen myös tutustumaan samalla TrashVideoFinlandin kanavalla Pikku-Matin Efektinurkkaan, jossa Kuusniemen Matti kertoo miten tehdään erikoisefektejä elokuviin. Juuri tällaista behind the scenes -materiaalia olen aina halunnut nähdä!

Ville Lähteen ohjaaman elokuvan pääosassa on pitkän linjan TrashVideo-mies Antti Murtonen.

The Cold Dark (2018)

Olen tutustunut elokuvantekijä Mikko Löppöseen alun perin vuonna 2013 tamperelaisbändi Lovexin California-musiikkivideon kuvauksissa. Sen jälkeen olen kehunut vuolaasti hänen elokuvaansa Eliza täällä blogissani, eikä kehuilta voi tälläkään kertaa välttyä. The Cold Dark on eheä ja upea pieni kertomus postapocalyptisestä maailmasta. Jessica Wolff ja muut näyttelijät vakuuttavat taidoillaan - ja erityisesti luontevalla englannillaan. Vain yksi näyttelijöistä on natiivi, osaatko arvata kuka? Elokuvan psykologinen jännite on niin vahva, että se toimisi jopa ilman lopun *spoiler alert* örkkejä. Mutta kukapa ei haluaisi elokuvaansa Ari Savosen maskeeraamia örkkejä, jos niihin kerran on mahdollisuus? Toivottavasti näemme tähän samaan maailmaan perustuvan pitkän elokuvan vielä jonain päivänä!

Ihmisen ikuinen uni (2018)

Elokuvan Ihmisen ikuinen uni alkumetreillä toinen seuralaisistani joutuu poistumaan salista luonnollisille tarpeilleen. Kun hän tulee takaisin, seurueemme kolmas jäsen kuiskaa hänelle: "Do NOT ask me what this movie is about." Lause kiteyttää teoksen täydellisesti. Ihmisen ikuinen uni on Sami Sänpäkkilän ja Anna-Mari Nousiaisen videoinstallaatio eli kokoelma näennäisesti toisiinsa liittymättömiä kauniita/kauhistuttavia kuvia. Tunnelma elokuvan katsomisen jälkeen on wtf, mutta niin on epäilemättä tarkoituskin, koska tämä on sitä TAIDETTA. Katso itse ja tee omat tulkintasi.

Kotiinpaluu (2018)

Aloitin oman tutustumiseni findien ihmeelliseen maailmaan tasan kymmenen vuotta sitten, jolloin näyttelin kolmessa varsinaissuomalaisen TR Productionsin täyspitkässä elokuvassa. Härregyyd, kylläpä aika rientää! Elokuvat olivat Esa Jussilan ohjaamat Urban Savages (2009), Myrsky Tiimalasissa (2010) ja He lepäävät Pohjoisessa (2013).

Cinemadrome 17:n lauantaisessa Lyhärinäytöksessä nähtiin TR Productionsin uusin tuotos, samaisen Esa Jussilan ohjaama Kotiinpaluu. Elokuva esittelee ryhmälle ominaista, rujon nihilististä maailmankuvaansa tutulla expolitaatiotyylillään. Osa elokuvan hetkistä on kauniita (se sinisilmäinen husky, oih!) ja suurin osa taas sellaisia, että katson ne mieluiten suljettujen silmäluomieni läpi.

Nightjar (2018)

Ville Aittokummun ja Teemu Saarisen Nightjar yllättää heti alussa näyttelijävalinnallaan: pääosassa on helsinkiläinen tutuntuttuni Martina Kuitto. Martina on tullut suurelle yleisölle tutuksi juontaessaan Tilt-peliohjelmaa. Nainen, joka uskaltaa astua Jaana Pelkosen saappaisiin, ei selvästikään pelkää mitään. Nightjar on kauhuelokuva sanan varsinaisessa merkityksessä: lyhytelokuvassa on sekä psykologista kauhua että gorea. Martina ja kumppanit näyttelevät hienosti, eikä minulla muutenkaan ole pahaa sanottavaa elokuvasta. Se, että itse voin pahoin Nightjaria katsoessa ja toivon sen loppuvan mahdollisimman pian, johtuu vain omasta herkkyydestäni. Katso, jos uskallat! En suosittele herkkävatsaisille...

The Room (2003)

The Room. OMG THE ROOM! Olen ollut jo joitakin vuosia tietoinen Tommy Wiseaun kulttielokuvasta The Room ja kiinnostukseni sitä kohtaan on vain kasvanut. Elokuva esitetään Cinemadromessa jo kolmatta kertaa ja näytös on odotetusti loppuunmyyty. Onneksi en ole googlettanut elokuvaa piloille: tiedän the Roomista vain sen, että se on käytettyyn budjettiinsa nähden luokattoman huono ja että sen näytöksissä yleisöllä on tapana heitellä muovilusikoita. Lisäksi ohjaaja/käsikirjoittaja/näyttelijä/mastermind Tommy Wiseauhun liittyy monia mysteereitä.

Tämän enempää elokuvasta ei ehkä kannatakaan tietää, jotta saa täyden elämyksen. Cinemadromea seuraavana päivänä on pakko katsoa elokuvaan perustuva The Disaster Artist (2017), jossa James Francon roolisuoristusta ei voi kehua liikaa. Jos et ole vielä katsonut näitä kahta elokuvaa, katso ne - ja mieluiten peräkkäin. Googleta vasta sen jälkeen, mistä tässä kaikessa on oikein kysymys. Lupaan, ettet pety.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia ihania ihmisiä, joita Cinemadrome 17 -näytöksessä kohtasin ja pahoittelut, etten ehtinyt viettää kanssanne niin paljon aikaa, kuin olisitte ansainneet. Katsokaahan kaikki kuitenkin vielä Videospacen youtubesta Cinemadrome17-reportaasi, jossa allekirjoittanutkin takeltelee analysoidessaan hämmentävää The Roomia. Nähdään pian uudestaan! Pus och kram. <3

Trash & Underground Film Festival 2018 - Tampereen Elokuvajuhlien groteski pikkuserkku

Taas on aika TUFFin eli tamperelaisen Trash & Film Festivalin. TUFF on Tampereen Elokuvajuhlien groteski pikkuserkku, joka on jälleen kerran koostanut mädimmät indie- ja trash-elokuvat yhteen - suositellaan vain vahvavatsaisille ja kieron huumorin ystäville. Tämä hieno esittely oli suora rip-off käännös Tampereen Elokuvajuhlien englanninkieliseltä sivulta. Mitä sitä pyörää uudestaan keksimään.

Freesi pre-TUFF look junassa stadista Manseen. 

Mainiossa Zeytuun-ravintolassa tankkaamassa ennen TUFFia herrasmies Aatto Paasosen kanssa.

Vuoden 2018 tarjonta näyttää lauantaina 10.3.2018 Tampereen Klubilla tältä:

Näytös 1:
Kyrsyä - Tuftland 

Näytös 2:
Vanki
Congratulations! You have a new match
Ihmisten Kaltaiset Olennot
Shitters
CASULOS (Cocoons of outer space)
Elojuhla - Skördefest - The Deadly Harvest

Näytös 3: 
The Apple of My Eye/Silmäterä
Rajalinja
Toxic Heat
Hei me ollaan kiipelissä- teaser
Video Cop -Terminator Commando
Eliza
Freenlancer

Kyrsyä – Tuftland

Kansainvälisillä elokuvafestivaaleillakin palkittu junttikauhuelokuva Kyrsyä on saanut paljon huomiota medioissa ja on siksi ansiokas valinta TUFFin avajaisalokuvaksi. Elokuvan budjetti oli kuulemma jopa 300 000 euroa, joka pikkutarkassa panostuksessa näkyykin. Lavastuksessa, puvustuksessa ja näyttelijäntyössä ei ole moitittavaa. Tällä rahalla olisin kuitenkin toivonut elokuvaan omaperäisempää käsikirjoitusta. *Spoiler alert* Ehkä olen tullut vanhaksi, mutta nämä "vajakki raiskaa naisen" -tyyppiset elokuvat eivät enää jaksa naurattaa - jos ikinä naurattivatkaan. 

Tuntuu muuten todella hassulta katsoa tuttua ja aina yhtä kilttiä Ari Savosta pahiksena. Parasta elokuvassa onkin Arin näyttelemän Severin homoeroottinen kohtaus myöskin mainiosti näytellyn Jalmarin kanssa. Vieruskaverin mielestä Mauno-hahmosta taas tulee mieleen Leonardo Dicaprio ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa poikineessa Gilbert Grapessa. Kerron tämän ohimennen vessajonossa Maunoa näytelleelle  Jari Manniselle, joka nauraa vertaukselle epäuskoisesti, mutta kiittää kuitenkin. Tekoveritytön arvio Kyrsyästä: ihan jees. 

Vanki 

TUFFin toisen näytöksen ensimmäinen elokuva Vanki näyttää puvustuksen ja kielenkäytön perusteella sijoittuvan jonnekin keskiaikaan. Sitä enemmän pistää ärsyttävästi silmään, että yhdellä päähenkilöistä on jalassa ihan selvästi farkut! Elokuvalla on kuitenkin ihastuttavan yksinkertainen idea ja ansiokas toteutus, joten annan tämän pienen virheen anteeksi. Extrapisteitä tältä varsinaissuomalaiselta ropisee, kun huomaan kuvauspaikan olevan tuttu Turun linna. Teos paljastuukin lopputeksteissä olevan vanhan opinahjoni Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tekemä. Hyvää työtä!

Congratulations! You have a new match

Näin Rauli Ylitalon Tinder-kulttuurista kertovan elokuvan jo viime vuonna Cinemadromessa, mutta analyysi jäi silloin tekemättä. Elokuvan ansioita ovat hyvä näyttelijäntyö ja dialogin helmet, kuten päähenkilön vastaus sovinistimiehen "naiset ovat avaimenreikiä ja miehet avaimia"-vertaukseen:  "Mä mieluummin käytän mun yöpöydän laatikosta löytyvää tiirikka, kuin kattelen semmosta master keytä, jonka avaimenperä on pelkkä persereikä". Priceless! Elokuvanautintoani kuitenkin häiritsee se, etten pysty yhtään samaistumaan päähenkilöön. Välillä nainen katselee maailmaa romanttisten silmälasien läpi, välillä taas tuntuu avoimen ylimieliseltä koko pariutumisrituaalia kohtaan.

Sitä paitsi, kuka nainen nykypäivänä muka harrastaa seksiä tuntemattomien miesten kanssa ilman kondomia? 1) Seksitaudit 2) Raskaus. Ring a bell? Jätän tämän seksivalistuksen nyt tähän, enkä edes aloita siitä, miten hormonaalisen ehkäisyn sälyttäminen naisten harteille on taas yksi pahan patriarkaatin monista juonista.

 Jätän tämän nyt vain tähän.

Anyways, näin ajankohtaiselta ja herkulliselta aiheelta olisin odottanut enemmän. Muistan vielä itsekin elävästi ei-niin-kaukaa menneisyydestä sen fiiliksen, kun jokainen päivä oli taas uusi mahdollisuus tavata "se oikea". Elokuvan loppu hämmentää toisella kertaa yhtä paljon kuin ensimmäisellä, mutta enpä spoilaa sitä tässä. Ehdottomasti kuitenkin katsomisen arvoinen elokuva. Go, Rauli go!

Ihmisten Kaltaiset Olennot

Elokuvan alussa huomaan kasariestetiikkaa, mikä on aina hyvä juttu meille nostalgiannälkäisille kolmikymppisille. Muuta hyvää elokuvassa on pääosaa näyttelevän Anni Porspakan roolisuoritus kauhun hetkellä ja karmivan hauska loppu. 

Shitters

Söpö käsinukke on tämän elokuvan päähenkilö. Muuta en halua elokuvasta kertoa, etten veisi katsojilta oivaltamisen riemua. "Cinema grande qualitet", kommentoi vieruskaverini ironisen arvostaen, enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Ainoa kritiikki tulee siitä, että "toinen loppu" tekstien jälkeen on turha, sen olisi voinut jättää pois kill your darlings -meiningillä. Mutta katso tämä elokuva, et varmasti pety!

Onneksi meno TUFFin perinteikkäillä jatkoilla on Jarno Mahlbergin ja "shittiäisen" kanssa hivenen rauhallisempaa kuin elokuvassa #shittersshortfilm. :D 

CASULOS (Cocoons of outer space)

Elokuvan alussa nainen katsoo Tuulen viemää -klassikkoelokuvaa, polttaa ruohoa ja virkkaa. Koska kyseessä on findie, jossain vaiheessa naiselle menee virkkuukoukku silmään. Tämä on toteutettu erinomaisen inhorealistisesti. Muutenkin elokuva on hienoa katseltavaa ja on aina ilo saada kansainvälistä väriä TUFFiin, tällä kertaa ilmeisesti Espanjasta.

Elojuhla - Skördefest - The Deadly Harvest

Alexi Ala-Lahti on tehnyt älyttömän hienon scifielokuvan vanhojen suomifilmien hengessä. Kaikki on puvustusta ja lavastusta myöten juuri eikä melkein autenttista. Ja se tahattoman koominen dialogi! Ja se pönöttävä näytteleminen! Entisenä suomifilmien suurkuluttajana olen haltioissani. Elokuvassa on tuttuja kasvoja, kuten Rauli Ylitalo ja Karo von Rjutenhjelm, joista varsinkin jälkimmäinen tekee hykerryttävän oivallisen roolisuorituksen. Myös illan ensimmäisessä elokuvassa Kyrsyässä vakuuttavan roolityön tehnyt Saara Elina näyttää osaamisensa tässäkin pätkässä. Vahva suositus, viisi tähteä!

Hieman itseäni alkaa muuten TUFFin loppua kohden väsyttää, että niin monissa elokuvissa näkyvät samat naamat, vaikka hyvää työtä tekevätkin. No, pienet on piirit, minkäs teet. Ehkä se on oma osansa koko findie-maailman viehätystä!

The Apple of My Eye/Silmäterä

TUFFin kolmannen näytöksen ensimmäisen elokuvan on tehnyt Seppo Säämäki. Tapasin Sepon helmikuun 10.päivänä 2018, kun olimme Tampereella kuvaamassa Trash Videon uusinta Video Cop -jaksoa Bring Me the Blood of the Werewolf. Seppo alustaa elokuvansa sanoilla: "David Lynch meets Spede Pasanen". Mitä se sitten tarkoittaakaan, sen saa jokainen itse päätellä. Itselleni The Apple of My Eye menee osastoon: "TUFFin pakollinen wtf-elokuva". Siitä tulee jopa vähän Tomi Kermisen elokuvat mieleen ja tämä siis kohteliaisuutena sanottakoon. Silmäterä on myös illan kolmas elokuva, jossa jollekin menee jotain silmään ja sitten sattuu. Vuoden 2018 TUFF teema? Elokuvayleisö on tämän taidepläjäyksen jälkeen hyvin hiljainen ja maestro itse näyttää silminnähden tyytyväiseltä.

Rajalinja

Rajalinja on Esa Jussilan elokuva ja tuttuun tapaan kuvaus on todella kaunista katsottavaa. Elokuvassa esiintyvät tuttuun tapaan Esan luottonäyttelijät Onni Kaskinen ja Artturi Rostén. Varsinaissuomalaisena repeän Tarvasjoen paikkakunnan mainitsemiselle. Rajalinjan kiteyttää vieruskaverini kommentti: "Esalla on aina nämä samat teemat". Mutta ei se väärin ole. Kukin taaplaa tyylillään ja Esa on löytänyt omansa jo vuosia sitten. 

Mysteerielokuva?

Nyt täytyy tunnustaa, että seuraava elokuva Toxic Heat ja sitä seurannut Hei me ollaan kiipelissä- teaser menevät Tekoveritytöltä ohi. Olen kirjoittanut elokuvan otsikoksi "Fixer", mutta en löydä esityslistasta sen nimistä elokuvaa ollenkaan. Seuraavat haparoivat muistiinpanoni saattavat siis viitata yhtä hyvin joko Toxic Heatiin tai Hei me ollaan kiipelissä -teaseriin. Olen kirjoittanut elokuvan olevan kaunista ja genreuskollista. Lisäksi olen maininnut, että picnic-kohtaus on hauska, mutta kestää liian kauan. On se vaan hyvä, etten sentään elättele mitään urahaaveita journalismin suhteen. 

Tässä välissä tulee illan viimeinen juonto, jossa Rauli kutsuu TUFFin järjestäjän Ville Lähteen lavalle huutaen mikrofoniin: "Tuu Ville tänne, niin mä lyön sua mahaan." Salin takarivistä kaikuu vastauksena kipakka naisääni: "Villeä EI lyödä!" Ääni kuuluu Villen äidille.

Freenlancer

Illan toinen ulkomaan vahvistus TUFFin elokuvatarjontaan tulee käsittääkseni Portugalista. Elokuva on vähän kuin findien kulttiklassikko Bunny the Killer Thing, mutta vielä härömpi. TUFFissa on aina oltava se yksi elokuva, joka saa voimaan fyysisesti ja henkisesti pahoin, ja tänä vuonna se on Freenlancer. Vaikka elokuva on graafisempi kuin haluaisin, pidän siitä silti. Tulkintani mukaan elokuva kritisoi elokuva-alaa, jossa saadakseen työtä freelancerin pitää tehdä sairaita juttuja ja suorastaan myydä sielunsa paholaiselle. Joko käsitän jotain täysin väärin tai sitten kammottavan hienon demonimaskin takana oikeasti hääriin Hauskojen kotivideoiden Sampo Varjola? Mene tiedä.

Eliza

TUFFin päättää Mikko Löppösen visuaalisesti ja emotionaalisesti vaikuttava Eliza. Elokuva on niin mykistävä, että huomaan vasta sen puolessa välissä, ettei siinä ole dialogia ollenkaan. Tarinan voi siis todellakin kertoa vain kuvin, kun sen osaa. En pidä väkivaltaa itseisarvona elokuvissa - usein joudunkin välillä heikkohermoisena katsomaan TUFFin elokuvia sormieni lomitse - mutta hyväksyn raa'ankin väkivallan silloin kun se palvelee tarinaa. Elokuva herättää tunteita, yhdessä vaiheessa liikutun melkein kyyneliin.

Lisäksi kehitän aika kovan womancrushin Elizan pääosanäyttelijään Jessica Wolfiin. Ne siniset silmät! Päätän, että jos joskus kohtaamme, kysyn häneltä ruoka- ja treenivinkkejä saadakseni samanlaisen vartalon. Tilaisuus siihen tarjoutuukin heti elokuvan jälkeen baarin puolella ja menen niin hämilleni kohtaamisesta, että päädyn vain kehumaan Jessican roolisuoritusta ja buffaamaan blogiani. Iso hatunnosto joka tapauksessa Elizan koko tiimille!

Loppusanat

TUFFin taso oli vuonna 2018 yllättävän kova. En kadu yhtään, että tänä vuonna käytin aikani suurimmaksi osaksi elokuvien katsomiseen. Sosiaalisia kontakteja ehtii kyllä solmia taukojen aikana ja varsinkin TUFFin perinteikkäillä jatkoilla salaisessa lokaatiossa. Minulta tilattiin etukäteen vlogaus tapahtumasta, mutta rohkeuteni ei vieläkään riitä astua kameran eteen omana itsenäni. Nauttikaa sen sijaan tästä videosta, jossa iki-ihana Karo von Rjutenhjelm soittaa ja laulaa jatkoilla. Oikean vlogauksen TUFFista voitte katsoa Rauli "Salkkareiden Kosonen" Ylitalon Totuus Elokuvasta youtube-kanavalta.

Salkkarifani Julianna Renko ja media-alan yrittäjä Ville Sivonen olivat TUFFin jatkojen lyhin (155 cm) ja pisin (196 cm) vieras!