Rasvainen Tiistai (2014) - Kotimaista rikoselokuvaa talkoovoimin

Blogistin etiikkani vaatii paljastamaan, että olen saanut Raulilta Rasvaisen Tiistain dvd:n sitä vastaan, että kirjoitan postauksen elokuvasta ja dvd:n extroista. Tämä on siis maksettu puheenvuoro! Mutta tietysti silti täysin rehellinen sellainen.

Rasvainen Tiistai (2014) on jyväskyläläislähtöisen Rauli Ylitalon ohjaama ja käsikirjoittama kotimainen rikoselokuva. Eager Beaver Entertainmentin ja JesterFilmsin tuottama lyhytelokuva on kokonaan omarahoitteinen eli findietä. Rasvainen Tiistai on tehty täysin talkoohengessä vain 700 euron budjetilla. Elokuvan pääosissa näyttelevät teatterinäyttelijät Juha Valkama, Petteri Olkinuora, Jaakko Junttila ja Tuomas Koskela. Lisäksi ammattinäyttelijä Ilkka Koivula tekee elokuvan pääpahiksen roolin ja sivuosassa nähdään julkisuudesta tuttu malli/juontaja Anne-Mari Berg. Rasvainen Tiistai on saanut hyvin näkyvyyttä mediassa - voitte lukea artikkeleita elokuvasta esimerkiksi täältä ja täältä. Dvd:n painattamista vaikeuttaneesta hupaisasta "Hakaristigatesta" löytyy juttua täältä. Uusimmat kuulumiset elokuvasta saatte tietysti aikamme vitsauksesta eli facebookista.

Rauli Ylitalo - Findien sanansaattaja

Rasvaisen Tiistain ohjaaja-käsikirjoittaja Rauli Ylitalo on täysin itseoppinut elokuvantekijä, joka rakastaa elokuvia yli kaiken. Tämä väsymätön energiapakkaus on ottanut elämäntehtäväkseen findien tunnettuuden edistämisen. Rauli esimerkiksi vetää nuorille elokuvantekijöille suunnattuja työpajoja ympäri Suomea ja järjestää vuosittain Jyväskylässä findie-elokuvia esittävän Finnish Underground Film Festivalin. Rauli on tuttu näky myös muiden findie-tapahtumien, kuten Trash & Underground Film Festivalin ja Cinemadromen juontajana. Lisäksi Rauli on toiminut jo vuodesta 2008 lähtien puheenjohtajana Finnish Independent Movie Associationin eli Findie ry:n hallituksessa, jossa itsekin istun. Tunnemme Raulin kanssa jo vuosien takaa yhteisten elokuvaprojektien ja ystävien kautta, eikä Rauli ilman elokuvia olisi Rauli.

Elokuva-arvostelu: Rasvainen Tiistai

Näin Rasvaisen Tiistain ensimmäistä kertaa vuoden 2014 Trash & Underground Film Festivalilla Tampereella. Koko postaus tapahtumasta löytyy täältä. Näin kuvailin kokemusta silloin:

"Eniten odotan kavereideni elokuvia: Rasvainen Tiistai (2014) ja Avaruuden haastajat (2014). Rasvainen Tiistai on jyväskyläläisen Rauli Ylitalon, Findie ry:n puheenjohtajan, rakkauslapsi. Elokuvasta tekee kiinnostavan se, että siinä näyttelee amatöörinäyttelijöiden lisäksi ammattilaisnäyttelijä Ilkka Koivula ja julkisuuden hahmo Anne-Mari Berg. Olen seurannut pitkään elokuvan tekemistä ja täytyy myöntää, että kaverin elokuvan katsominen nostaa aina hien pintaan. Mitä jos se on ihan p*ska? Mitä minä sitten sanon? Onneksi huoleni on turha. Rasvainen tiistai on hehkutuksensa ansainnut. Erityismaininnan ansaitsee sarjakuvapiirroksin tehty poikkeuksellisen hieno visuaalinen ilme, josta kehun Raulia jälkeenpäin. Onnittelen myös sarkastisesti uudenlaisen naiskuvan tuomisesta findieen ja saan palkaksi pusun poskelle. Pitkää elokuvaa odotellessa!" 

Rasvainen Tiistai lyhytelokuva kertoo toimintakomedian keinoin parin pikkurikollisen, Alen ja Laren pieleen menneestä keikasta. Elokuvan huumori nojaa siihen, että hiukan reppanat kaverit koittavat jotain mihin rahkeet eivät ihan riitä, eikä kaikki mene niin kuin Strömsössä. Huumorin kirkkain kukkanen on omasta mielestäni kohtaus, jossa kertojan ääni sanoo lakonisesti: "Ja tuo on se ääni, kun paska osuu tuulettimeen." Lähtöasetelma ei ole omaperäinen - ohjaaja Rauli sanookin avoimesti elokuvan kumartavan Quentin Tarantinon ja Guy Ritchien alkupään tuotannoille. 

Omanlaisensa Rasvaisesta Tiistaista tekee kotimaisuus, absurdi musta huumori ja se, että osassa kohtauksista on käytetty piirrosanimaatiota. Juha-Matti Kinnusen piirrokset ovat ihan mielettömiä ja nostavat elokuvan tasoa välittömästi pari pykälää. Piirroskuvien lisäksi elokuvassa on muutama todella hieno kuvakulma, esimerkiksi tallelokerokohtauksessa. Rasvaisen Tiistain tunnusbiisi - Lars Eikindin A Little More Time - on hemmetin tarttuva. Se on pakko kuunnella loppuun asti pariinkin otteeseen. 

Rasvaisen Tiistain näyttelijänsuorituksista haluan nostaa esille toisen pääosanäyttelijän Petteri Olkinuoran Laren, joka on hirveän lutuinen otus ollakseen rikollinen. Kukaan rikollispomo ei uskoisi mitään keikkaa moiselle nöösille, mutta hahmona hän on samaistuttava. Oikeastaan koko rikoselokuvan ainoat uskottavat roistot ovat Ilkka Koivulan Liljeroos ja Tuomas Koskelan Näätä. Niin, ja se venäläinen! Rasvaisen Tiistain kaikki näyttelijänsuoritukset, maskeeraukset ja erikoistehosteet eivät ehkä ole täysin onnistuneita, mutta täytyy muistaa elokuvantekijöiden lähtökohdat ja budjetti. 

Ainoa suurempi kritiikki tulee käsikirjoituksesta: tarina poukkoilee takautumien takia liikaa, eikä varsinaista kliimaksia elokuvalle tule. Elokuva tuntuu loppuvan jotenkin oudosti kesken ja katsojana minulle jää hämmentynyt olo. Ehkä tämä kaikki on tarkoituksellista ja petaa jatko-osaa varten? Kaiken kaikkiaan elokuva on hyvä ja on uskomatonta, että tämän tasoisessa elokuvassa kaikki on tehty talkoovoimin. Annan elokuvalle täydet kolme tähteä.

Rasvainen Tiistai -dvd lisämateriaalit

Rasvaisen Tiistain dvd:ssä on sama käsittämätön osuus kuin muissakin vastavissa julkaisussa: lisämateriaalit. En ole koskaan ymmärtänyt tarvetta niille. Jos elokuva on mielestäni hyvä, en halua rikkoa elokuvan taikaa katsomalla mitään making of:ia ja jos taas elokuva on huono, minua ei lisämateriaalit kiinnosta. Olen siis täysin väärä henkilö arvostelemaan Rasvaisen Tiistain -lisämateriaaleja, mutta koska tietämättömyys ei ole ennenkään ollut mielipiteiden esittämisen esteenä, niin näillä mennään.

Näin tehtiin Rasvainen Tiistai

Aloitetaan Rasvaisen Tiistain making of:sta, jonka kesto on vain 25 minuuttia. Odotan enemmän kertomuksia elokuvan tekemisestä, mutta pätkässä Rauli puhuu lähinnä vain castingistä ja käsikirjoituksen synnystä. Tämä on varmasti harkittu veto, sillä kuvauksiin ja tekniseen puoleen syvennytään muissa lisämateriaaleissa. Saan making of:ista kuitenkin irti pari kiinnostavaa nippelitietoa: Petteri Olkinuoran piti ainoastaan auttaa Raulia castingissa, mutta hän päätyikin toiseksi pääosan esittäjäksi (Lare) ja norjalaismuusikko Lars Eikindin tekemä tunnusbiisi A Little More Time sai Raulin pistämään käsikirjoituksen lähes kokonaan uusiksi. Selviää myös vastaus Raulilta eniten kysyttyyn kysymykseen: ”Miten te saitte Ilkka Koivulan mukaan?” ”Otin puhelimeen käteen ja soitin”, Rauli vastaa, eikä edes yritä kuulostaa vaatimattomalta. Asenne kohdillaan.

Teaser & Trailer

Teaserin ja trailerin liittäminen Rasvaisen Tiistain dvd-julkaisuun juontanee ajalta ennen Youtubea. On kai ne ihan kivat siellä, en minä tiedä. 

Behind the scenes

Behind the scenes on leikkaaja Joonas Niemisen tekemä kompakti kuvakooste, jonka taustalla pyörii Rasvaisen Tiistain tunnusmusiikki. Diggaan. Tämän olisi mielestäni voinut laittaa itse elokuvan loppuun tekstien jälkeen ”loppukevennykseksi”.

Tekijöiden esittely

Biografiat ovat Rasvaisen Tiistain kaltaisessa pienen budjetin findie-leffassa kyllä paikallaan, kun tekijät eivät välttämättä ole vielä kovin tunnettuja. Kiinnostavin uusi tuttavuus itselle on elokuvan tunnusbiisin A Little More Time tehnyt norjalaismuusikko Lars Eikind, joka on voittanut ”Norjan grammyn” eli spellemansprisenin. Oletin ilman mitään taustatietoa, että biisin on tehnyt joku Raulin tutuista koostuva jyväskyläläinen kellaribändi. Älkää käsittäkö väärin, biisi on hyvä, en vain olisi arvannut. Tätä taustaa vasten tuntuu oudolta, ettei elokuvan tekstityksistä löydy norjaa. Luulisi, että herra Eikindin nimi voisi saada norjalaiset kiinnostumaan elokuvasta? Kukosta aasiin, ranskafiilinä toivoisin tekstityksistä löytyvän myös ranskan: ranskiksethan tykkäävät suomalaisisista elokuvista, muun muassa Kaurismäen tuotannosta.

Yllätyin myös siitä miten paljon Rasvaisen Tiistain näyttelijöillä on teatteritaustaa eli mistään ihan pystymetsäläisistä ei voida puhua. Rauli olisi kyllä voinut laittaa oman esittelynsä reteästi ensimmäiseksi, sillä ihmisiä varmasti kiinnostaa kuka elokuvan on tehnyt. Jos Rauli on tehnyt ensimmäisen elokuvansa 9-vuotiaana vuonna 1993, niin tässähän on 20-vuotistaiteilijajuhlakin jo vietetty. Ei huono saavutus kolmekymppiseltä kaverilta.

CGI-Breakdown

Vaikken elokuvan lisämateriaaleista yleensä välitäkään, niin Rasvaisen Tiistain CGI-Breakdownilta odotan enemmän. En henkilökohtaisesti tiedä mitään asioista, jotka tapahtuvat kuvausten ulkopuolella ja haluaisin oppia jälkikäsittelystä enemmän. Petyn, koska osio on lyhyt ja mitä ilmeisemmin tehty ihmisille, jotka jo tietävät näistä asioista jotain. 

Otteita kuvauksista

Rasvaisen Tiistain lisämateriaaleista ”Otteita kuvauksista” on sitä, mitä making of:ilta odotin: tunnelmia kuvauspaikoilta, omaperäisiä ratkaisuja eteen tuleviin ongelmiin ja hyvää yhdessä tekemisen fiilistä. En tiedä kiinnostaisiko tämä osio minua, ellei kyseessä olisi findie-elokuva ja ellen itse olisi ollut mukana vastaavissa tuotannoissa. Ehkä joku tämän ja lopputuloksen eli itse elokuvan nähtyään innostuu toteuttamaan omia elokuvaunelmiaan. Minulle tulee jälleen kerran vain ihan hirveä ikävä kameran eteen.

Rasvainen editti

Rasvainen editti ei nimestään huolimatta juurikaan avaan itse editoimisen saloja, vaan näyttää parin hassun klipin avulla tunnelmia editistä. Olen nähnyt videot jo aiemmin seurattuani Rasvaisen Tiistain valmistumista Facebookissa, mutta poikien hassuttelut naurattavat edelleen. Jos katsot vain yhden lisämateriaalin, katso tämä.

Näyte kuvakäsikirjoituksesta

Nimensä mukaisesti näyte kuvakäsikirjoituksesta on... no, näyte kuvakäsikirjoituksesta. Ihan kiva, jos ei ole kuvakäsikirjoitusta ennen nähnyt - enkä minä ainakaan ole!

Kommenttiraita

Rasvaisen Tiistain voi katsoa sekä tekijöiden, että ohjaajan kommenttiraidoilla. Tässä on nyt se osuus lisämateriaaleista, minkä pointin ymmärrän kaikkein vähiten. Edelleen, jos elokuva on hyvä, en halua kenenkään pilaavan elokuvan taikaa mölötyksellään ja jos taas elokuva on huono, miksi minua kiinnostaisi? Katson tekijöiden kommenttiraidan läpi ja onhan siinä hauskoja paljastuksia, kuten että Rauli itse näyttelee yhdessä kohtauksessa ja toisessa taas Raulin isä. Muuta en kommenttiraidasta saa irti ja kuunneltuani Raulin sepustuksia kaikkien lisämateriaalien verran, jätän ohjaajan kommenttiraidan katsomatta. 

Summa summarum, lisämateriaaleilla on paikkansa, jos niistä tykkää. Itselleni riittäisi ihan hyvin, että ne olisivat löydettävissä vaikka Youtuben ihmeellisestä maailmasta. Sitä vastoin itse elokuvan Rasvainen Tiistain suosittelen ehdottomasti katsomaan, jos rikoselokuvat tai findie nappaa!

Tue kotimaista elokuvaa – osta Rasvainen tiistai -dvd omaksi täältä!

Trash & Underground Film Festival 2015 - Roskaelokuvia Tampereen sydämessä jo 15 vuotta

Lauantaina 7.3.2015 on jälleen aika findie-kansan vuosittaisten kokoontumisajojen: Trash & Underground Film Festivalin eli TUFFin. TUFF on Tampereen Elokuvajuhlien itsenäinen osa, joka keskittyy roska- ja amatöörielokuvien esittämiseen. Tämän vuoden TUFF on järjestyksessään viides - sitä ennen tapahtuma kulki Roskafestivaalien nimellä kymmenen vuoden ajan. Kyseessä on siis 15. juhlavuosi! Aikaisemmin tapahtumapaikkana oli Ylioppilastalo, tänä vuonna toista kertaa KLUBI. Olen itse ollut joka ikisessä TUFFissa alusta alkaen (Roskafestivaaleille en ehtinyt) ja pyhästi lupaan, että olen niillä jatkossakin. Maaliskuun toiselle lauantaille on kalenterissani kestovaraus! Kertomukset vuosien 2012, 2013 ja 2014 TUFFeista löytyvät täältä blogini syövereistä tunnisteella "Filmifestivaalit".

Humalainen mies, Hervanta ja salaperäinen ruskea paperipussi

Ei, en kuvaile näillä sanoilla findie-elokuvan juonta vaan bussimatkaani Helsingistä Tampereelle kohti TUFF 2015 -elokuvafestivaalia. Tapaan Onnibussissa kaverini ja TUFFin vakiojuontajan Rauli Ylitalon ja hänen seuralaisensa Sandran, joka on tulossa tutustumaan findien ihmeelliseen maailmaan. Raulin ja Sandran taakse istuu keski-ikäinen suomalainen mies, jonka otsalla pipon alta pilkottaa aavistus kuivunutta verta. Mies on selvästi päihtynyt ja selittää koko matkan kovaan ääneen omiaan vierustoverilleen, jota minun käy sääliksi. 

Ennen Tampereen Kalevaa Onnibus pysähtyy Hervannassa. Etuovesta astuu sisään rastapäinen musta mies, joka tuntuu etsivän jotain. Mies kiertää koko bussin hermostuneen oloisena, tuloksetta. Kuljettaja kuuluttaa mikkiin: "Täällä joku kyselee jotain pakettia...?" Tällöin hetken omituisen hiljaa ollut humalainen mies havahtuu ja huutaa: "Hei, se on varmaan tää!" ja - I kid you not - ojentaa mustalle miehelle ruskean paperipussin. Minä, Rauli ja Sandra vaihdamme epäuskoisia katseita. Humalainen mies lukee kanssamatkustajiensa ajatukset ja ilmoittaa iloisesti: "Siellä oli varmaan huumeita". I'm not making this shit up! 

Bussista poistuttuamme Rauli hövelinä miehenä kutsuu humalaisen miehen TUFFiin ja jopa jatkoille. Mies ilahtuu kutsusta ja lupaa saapua KLUBILLE. Rukoilen, ettei hän löydä paikalle. Myöhemmin illalla, kun selostan tapahtunutta oluttuopin ääressä kaverille, tämä virkkoo: "Jos kuka tahansa muu kuin sinä kertoisi tätä tarinaa, niin en uskoisi." Tällaista voi tapahtua vain matkalla TUFFiin! Siitä mitä TUFFin jatkoilla sitten tapahtui minua on vannotettu kirjoittamasta, mikä on ihan turhaa - moinen sosiaaliporno  on blogistietiikkani vastaista. Ettekä uskoisi kertomaani kuitenkaan! 

Poimintoja TUFF 2015 elokuvista

Video8 ja Shamaanin kostava kirous 

TUFF 2015 aloituselokuvassa Niko Udd näyttelee loistavasti hullua. Aluksi tässä luki, että maankuulu tehostemaskeeraajaguru Ari Savonen näyttelee, mutta se olikin harhaa. Olipas noloa. Onneksi en kuulemma ole ainoa, joka on yhdennäköisyyden huomioinut. Elokuva on tehty Blair Witch -project -tyyliin: "Nämä nauhat lähetettiin poliisille. Nauhat sisältävät materiaalia, joka saattaa järkyttää herkimpiä". Hyvä idea. En tiedä mitään elokuvan tekijöistä tai heidän taustoistaan. Jostain nappaan vuosiluvun 1996, mutta onko se elokuvan teko- vai pelkästään tapahtumavuosi? Jos kyseessä on tekijöiden ensimmäisiä elokuvia, niin nostan hattua. Ari Savosen roolisuoritus on mainio  toisessa illan elokuvista Shamaanin kostava kirous (2014). Sitä elokuvaa en oikein osaa kuvailla, mutta hyvällä perusfindiellä mennään. Annan molemmille elokuville kolme tähteä. Nyt täytyy muuten tunnustaa, etten muista kumman elokuvan ohjaaja on tuossa kuvassa Arin ja Raulin keskellä. Epäilen, että Shamaanin kostavan kirouksen?

1156

Elokuva 1156 on mieletön historiallinen pukudraama, alkutekstien mukaan "Piispa Henrikin legendaan pohjautuen". "Legenda" sanan käyttö hieman huvituttaa. Elokuvassa on oikea hevonen, vau: kaksikin! Vai onko se sama kopukka? En minä meetwurstististakaan sokkotestissä erottaisi onko venäläistä vai tavallista. Elokuva on todella upeasti kuvattu. Tekijänä Voionmaan opisto, vuosi 2011. Annan elokuvalle neljä tähteä.

Upovanie

Upovanie on kaverini Iiro Peltosen elokuva. Muistan, kun hän näytti Upovanien minulle vuonna 2012, kun elokuva oli vielä työvaiheessa. Kuvaus tapahtuneesta löytyy yhteisestä elokuvaprojektistamme kertovasta postauksesta, mutta kopioin sen myös tähän:

"Lisäksi Iiro pyysi katsomaan tuotantovaiheessa olevan elokuvansa Upovanie, joka kertoo maailmanlopun jälkeisestä kosmonautista, joka yrittää epätoivoisesti löytää perheensä. Jälkimmäistä tuotantoa kehun näyttelijänsuorituksista ja ohjauksesta, mutta kritisoin kökköjä erikoisefektejä. ”Miten kaikki muu on tehty niin viimeisen päälle, mutta avaruusaluksen tietokone on toteutettu post-it lapuilla?”, ihmettelen. Iiro selittää minulle alentuvasti mitä tarkoittaa ’green screen’. Mistä minä voisin tuollaiset vaikeat alan termit tietää! Iiro kertoo tarinaa edelleen hauskana anekdoottina."

"Kukas helvetti sä olet?" Rauli kysyy mikrofoniinsa kolme vuotta myöhemmin TUFFissa, vaikka olen juuri esitellyt Iiron ja Raulin toisilleen hetkeä aiemmin narikassa. Jotain, minkä olen halunnut tehdä jo pitkään ja olla kärpäsenä katossa, kun he alkaisivat keskustella elokuvista. Rauli kuvaa Upovanieta tarkovskimaiseksi. Iiro ei halua paljastaa mistä elokuva kertoo, mutta vinkkaa malttamattomimmille, että elokuvan nimen voi laittaa google translateen. Koitan tätä nyt kirjoittaessani, mutta en kyllä saa mitään tulosta? Iiro, selitä! 

Onkohan Iiro muuten koskaan tehnyt yhtään elokuvaa, jossa ei itkettäisi? Aww, vanha herkkis. Nyt työvaiheessa kritisoimani näppäimistö näyttää huomattavasti paremmalta. Soittorasiaefekti on myös ihan mieletön, sitä ei viimeksi muistaakseni vielä ollut. Taustatarinaa ei kerrota, eikä tarvitsekaan. Tässä elokuvassa tärkeintä ovat tunteet. Elokuva ei genreltään kyllä ole trashia, mutta undergroundia ehkä. Elokuvan jälkeen näen Raulin kättelevän Iiroa ja vaihtavan pari sanaa. WIN. Annan elokuvalle täydet viisi tähteä. Seuraavassa TUFFissa/ FUFFissa haluaisin muuten nähdä Iiron homoeroottisen sotaelokuvan Aseveljet. Tämä vinkkinä, Rauli ja Iiro!

 Upovanie ohjaaja Iiro Peltonen ja Raulin tiukka kysymys: "Kukas helvetti sä olet?"

Ja Iiro kertoo...

Die Hexe

Elokuva Die Hexe on mustavalkoinen mykkäfilmi, jonka pääosassa on Mika Varis, jolta perin Findie ry:n rahastonhoitajan manttelin vuonna 2012. Elokuva alkaa tekstillä, jossa kerrotaan: "Löytynyt Argentiinasta vuonna 1924...". Jo toinen illan elokuva, jossa on sama "dokumentaarinen" idea. Kyseessä on todellinen wtf-elokuva: sotketaan samaan syssyyn ufoja, toista maailmansotaa ja taikavoimia. Kirjoitan ylös tarinamme sankarin ja hänen romanttisen kiinnostuksen kohteensa keskustelun: "You're a fascist?" - "Of course, my love. I'm a proud nazi and I like anal sex." Tulkintani mukaan elokuva kuvaa tapailuvaiheen alkuhuuman päättymistä, kun unelmien nainen paljastuu anaaliseksistä pitäväksi natsinoidaksi. Loppu on ovela rinnastaessaan natsi-Saksan nyky-Venäjään. Annan elokuvalle neljä ja puoli tähteä.

Taistelu Tohtori Pretoriuksen kabinetissa

Taistelu Tohtori Pretoriuksen kabinetissa elokuvasta olen kirjoittanut analyysin sen ensi-illasta Cinemadromessa. Voin laiskimmille kopioida senkin tähän.

"Odotan mielenkiinnolla myös 8mm kaitafilmille kuvattua, Suomen sisällissotaan sijoittuvaa zombie-elokuvaa Taistelu tohtori Pretoriuksen kabinetista. Ennen ensimmäisen näytöksen alkua ystäväni ja toinen tapahtuman järjestäjistä Ville Lähde esittelee minut jälkimmäisen elokuvan ohjaajalle Juho Aittaselle. Juho kuvailee ensi-illassa olevaa elokuvaansa ytimekkäästi: "Ihan v***n hyvä, ja maksanut koko mun opintolainan verran." Siinä on asenne kohdallaan.

Taistelu tohtori Pretoriuksen kabinetista tekee vaikutuksen panostuksellaan ajankuvan luomiseen. Lavastus ja puvustus luovat eheän kokonaisuuden, jota on kaunis katsella. Kaitafilmin suttuisuus toimii tyylikeinona täydellisesti. Elokuvassa on myös osaavia näyttelijöitä, erityisesti pääosan esittäjät hullu tiedemiesnainen apureineen. Parasta Taistelussa tohtori Pretoriuksen kabinetista on, että niin moni asia jää vaille vastausta, kuten mitkä ovat hahmojen keskinäiset suhteet ja motiivit? Ainoa häiritsevä asia on elokuvan irralliseksi jäävä loppukohtaus, joka alkaa yllättäen kesken aplodien. Jään kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan talvisotaan sijoittuvaa jatko-osaa, jossa mieltäni kaivamaan jääneet kysymykset saavat toivottavasti vastauksensa."

TUFFissa Juho kertoo motivaatiostaan elokuvan tekemiseen: "Mä halusin tehdä zombie-leffan, jossa tapetaan kaikki." As good a motivation as any, I'd say. Ilmoitus tulossa olevasta, rajallisesta VHS-julkaisusta saa raikuvat aplodit. Kuka niitä pystyy enää katsomaan, mietin mielessäni. Rauli kysyy Juhon suhdetta Lovecraftiin ja saamme kuulla ohjaajan olleen jonkin aiheeseen liittyvän faniklubin puheenjohtaja. Titteli itsessään on jotain niin sudenpentujenkäsikirjamaista, etten olisi saanut kirjoitettua sitä ylös edes selvinpäin.

Trans*

Kolmas näytös alkaa oksennuksen peittämällä Artturi "Turi" Rostenilla. Turi kuuluu nuoren polven turkulaisiin itseoppineisiin elokuvantekijöihin, jotka ihailevat turkkalaisuutta: näissä elokuvissa räkä valuu ja vajakit mongertavat. Turi on heittäytymiskykynsä ansiosta yksi lempi findienäyttelijöistäni ja minulla on ollut ilo näytellä hänen kanssaan kolmessa pitkässä TR Productionsin elokuvassa. Meidät molemmat voi bongata muun muassa tästä teaserista. Huomaan ilokseni, että salin joka ikinen istumapaikka on täynnä ja loput katsojat seisovat käytävillä - en ole koskaan nähnyt TUFFissa näin suurta yleisöä! 

On siis monta ihmistä, jotka katsovat kanssani, kun veitsi työnnetään miehen anaaliin. Nyt ollaan findien ja TUFFin ytimessä! Kohtauksessa on myös samanlainen rektuminlevitin, jollaisen näin kerran homopornossa, jota kaverini teini-ikäisenä pakotti minut katsomaan. Kyllä. Luit oikein. Älä kysy. Vieressäni istuvan, ehkä ikäiseni miehen reaktiot ovat kuin omani silloin aikoinaan: käsi hakeutuu suojaamaan kasvoja, suusta pääsee hermostunut nauru. Vuosien altistus vastaavalle materiaalille, kaksi Guinnessia ja jonkun tuntemattoman herrasmiehen tarjoama jalluryyppy ovat onneksi turruttaneet minut niin, että voin keskittyä kirjoittamaan muistiinpanoja pieneen mustaan kirjaani. Annan Trans*-elokuvalle kolme tähteä. 

Väkevä hiki

Vihdoinkin pääsen näkemään illan toisen turkkalais-turkulaisen teoksen: Väkevä Hiki. Elokuvaa yritettiin esittää myös pari viikkoa aiemmin Finnish Underground Film Festivalissa Jyväskylässä, mutta teknisen vian takia se ei onnistunut. Ihailen viihdetaitelija Johannes Rojolan tulkintaa elokuvassa - siinä on toinen lempi findienäyttelijöistäni Artturi Rostenin ohella. Kyllä, varsinaissuomalaisena vedän ehkä vähän kotiinpäin! Myös Rojolan kanssa olemme näytelleet kolmessa TR Productionsin elokuvassa, kasvokkain tosin emme ole koskaan tavanneet. Mikä on harmi, sillä tätä herraa haluaisin kätellä.

Elokuvan maisemat ovat kauniita, taitavatpa olla kotoisia varsinaissuomalaisia metsiä. Ellen täysin erehdy, niin olen bongaavinani ihan samoja metsätilkkuja Varissuolla, missä He lepäävät Pohjoisessa -elokuvaa kuvattiin ja ehkä myös Maskun Rivieran? Iskee vimmattu halu päästä taas kameran eteen kohta *gulp* kolmen vuoden tauon jälkeen - lukuunottamatta Lovexin musiikkivideoprojektia viime keväänä. Elokuvassa on turkkalaisittain verta, räkää ja unohtumaton runkkauskohtaus käävällä ja sianrasvalla. Suomalaista, ah niin suomalaista! Annan elokuvalle neljä tähteä.

Findie ry mukana TUFFissa 2015

Suomalaista harrastelijaelokuvaa tukevalle Findie ry:lle eli Finnish Independent Movie Associationille TUFF 2015 on menestyksekäs: illan rekrytointisaldo on kahdeksan täysin uutta jäsentä ja kolme jäsenyytensä uusinutta. "Mitä yhdistys tekee?", kysyy eräs yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut festarikävijä. Rauli alkaa ylpeänä kertomaan Findie ry:n sankaritarinaa vuodelta 2009. Jos olen ymmärtänyt oikein, tällöin ilkeät byrokraatit päättivät norsunluutornissaan kiusata rahvasta säätämällä lain, jonka mukaan myös omatekoisten elokuvien julkaisemisesta pitää maksaa - kyllä, myös internetissä. Tätä vääryyttä vastaan Findie ry nousi barrikaadeille ja neuvotteli suljettujen ovien takana opetusministeriön kanssa niin voitokkaasti, että mokoma lakiehdotus kumottiin. Raulin mukaan näiden neuvottelujen seurauksena myös Valtion Elokuvatarkastamo instantanssina lakkautettiin tai jotain? Paremman selostuksen tapahtumien kulusta saa Raulilta.

 Rauli ja Findie ry -rollup!

Findie ry:n hallituksessa istuva Jarmo Ellilä rekrytoimassa uusia jäseniä. Kyllä tuo ujo hymy varmasti ainakin teinityttöjen sydämet sulattaa.

Yhteenveto TUFF 2015 tarjonnasta

TUFF 2015 ohjelma herättää joissakin katsojissa kummastusta. Minulle shotin tarjonnut herrasmies arvostelee ensimmäisen näytöksen elokuvia "liian hyviksi", koska ne "näyttävät oikeilta elokuvilta". Tämä vanhan liiton mies haluaa selvästi nähdä puhdasta roskaa. Vastaavaa kritiikkiä "draamaelokuvista" kuulen - huvittavaa kyllä - tapahtuman järjestäneen ja elokuvakoosteen valinneen Ville Lähteen äidiltä. Olen samaa mieltä siitä, että perinteistä findietä tai trash-elokuvaa kaikki illan elokuvat eivät aihepiirinsä tai viimeistellyn totautuksensa puolesta ole.

Itse pidän siitä, että findiessä on sekä täysin amatöörien tekemiä kotivideotekeleitä kuin myös alan opiskelijoiden ja puoliammattilaisten tuotoksia, joita ei erota "oikeista elokuvista" enää mikään muu kuin budjetti ja tekijöiden tuntemattomuus. Myöskään aihepiiriä en findiessä lähtisi rajaamaan "kauhuun, goreen, scifiin ja metsäsplatteriin", kuten usein on tapana. Tosin TUFFissa se kuuluu asiaan. Illan lempielokuvakseni nousee ensimmäisen näytöksen koskettava draamaelokuva Upovanie, joka näyttää ja tuntuu ihan "oikealta elokuvalta".  Myönnettäköön, että tämä elokuva olisi ehkä paremmin sopinut pari viikkoa aiemmin pidettyyn Finnish Underground Film Festivaliin. 

KLUBI paikkana

Paikkana KLUBI osoittaa tänäkin vuonna erinomaisen toimivuutensa TUFFiin. Kaksi valkokangasta ovat jopa parempi ratkaisu, kuin viime vuoden kolme. Elokuvat näkee joka paikasta, paitsi baarin takatilasta, jonne onkin mukava mennä välillä sosialisoimaan. Horror Shopin myyntipöytä salin takaosassa on näyttävä ja kerää ainakin runsain mitoin utelijaita - Sami "Rampe" Haaviston takia toivon, että myös maksavia asiakkaita. Kauhukseni huomaan baarin hintojen nousseen viime vuodesta jopa ohi Helsingin keskustan hintojen. Siideri 8 euroa?! Onneksi olen keskituloinen toimistorotta, sillä opiskelijabudjetilla voisi itkettää. Mutta onneksi henkilökunta on tällä kertaa ystävällisempää kuin vuosi sitten ja baarista saa halutessaan ostaa muutakin ruokaa kuin kasviskeittoa.

Kuulen, että viime vuonna ongelmia aiheuttanut festivaalipaikalta poistuminen ja palaaminen onnistuu ilman, että joutuu maksamaan pääsymaksua uudestaan. Tosin tähän ei saada järjestäjiltä useasta tiedustelusta huolimatta vielä tapahtuman aikanakaan selvää vastausta, vaan jokainen keneltä asiaa kysytään väistelee kysymystä vetoavalla päätösvastuun olevan jollain muulla. Kenellä? Tuntuu vahvasti siltä, että linjaus on sama kuin viime vuonna, muttei sitä haluta kertoa meille. Itse vuosia asiakaspalvelu- ja myyntialalla työskennelleenä tiedän jotain tämän tyyppisestä viestinnästä. Välttääkseni puhuttelun ja/ tai potkut korostan, etten nyt millään tavalla viittaa nykyiseen työnantajaani. Tuon ensi vuonna vaikka itse leimasimen paikalle, jos se kerran on niin vaikeaa! Try and stop me.

Finnish Underground Film Festival 2015 - Katsaus findieen kautta aikojen

Mikä ihmeen FUFF?

Finnish Underground Film Festival eli FUFF on jyväskylälähtöisen findie-aktiivin Rauli Ylitalon vuosittain järjestämä elokuvafestivaali, joka keskittyy suomalaiseen harrastelijaelokuvaan eli findieen. Sama tyyppi häärii myös Findie ry:n puheenjohtajana. FUFF järjestettiin ensimmäistä kertaa 2012 ja koska vuonna 2014 festivaali piti välivuoden, on FUFF 2015 järjestyksessään kolmas.

Rauli on ehtinyt rekrytä ensimmäisen jäsenen Findie ry:hyn jo ensimmäisen tunnin aikana!

Mutta onko ihmekään, kun liittymislahjat ovat näin houkuttelevia? Joko TUFF2014-DVD tai FUFFissa poikkeuksellisesti vaihtoehtona myös Raulin oman elokuvan Rasvainen Tiistai -DVD. Huomioita: Rasvaisesta tiistaista on tulossa jonkinlainen arvio tähän blogiin, kunhan vaan saan aikaiseksi, ja yhdistykseen pääsee kätevästi liittymään täältä.

Vinkkejä aloitteleville elokuvantekijöille

FUFF 2015 osuessa sopivasti ystävänpäivälle 14.2. lähden matkaan hyvän ystäväni, tamperelaisen findie-legendan Trash Videon Ville Lähteen kanssa. Saavumme paikalle jyväskyläläiseen räk... anniskeluravintolaan Rentukkaan kesken Raulin pitämän luennon, jonka aiheena on ensimmäisen oman elokuvan tekeminen. Rauli on innostava puhuja ja vaikka olen pitkälti saman puheen kuullut aikaisemminkin vastaavissa tilaisuuksissa, alan taas salaa haaveilemaan oman elokuvan tekemisestä käsikirjoituksesta alkaen aina ohjaamiseen saakka. Tekniset härpäkkeet pelottavat vielä liikaa, että lähtisin värimäärittelyjä tai ääniefektejä tekemään. Olisi kyllä joskus mielenkiintoista vaikka vain katsoa vierestä miten moisia tehdään! 

Jyväskyläläinen klassikkoravintola - jo vuodesta 1972!

Stadin gimma on innoissaan maakunnan edullisesta siideristä.

Raulin puheen tärkeimmät teesit liittyvät työryhmän tekijöiden välisiin suhteisiin. Kun ihmiset uhraavat vapaa-aikaansa pitkäänkin projektiin useimmiten ilman rahallista korvausta, on hyvän fiiliksen luominen ensisijaisen tärkeää. Rauli kehottaa kehumaan, kiittämään ja osallistamaan työryhmää. Lopuksi Rauli muistuttaa myös, että tulipa tekeleestä millainen tahansa, näytä se maailmalle. Tulee mieleen Jadesoturin (2006) ja Saunan (2008) ohjanneen A-J Annilan puhe FUFFissa 2012, jota kuunnellessa kirjoitin kännykkääni ylös lauseen: "Paska leffakin on parempi kuin pöytälaatikossa." Puheen innoittamana aloitin muutamaa kuukautta myöhemmin tämän Tekoverityttö-blogini teesillä "paska blogikin on parempi kuin pöytälaatikossa". 

Maestro itse ja kuva jostain esihistoriallisesta tekeleestä.

Elokuva-arviot FUFF 2015

Rauli on koostanut FUFF 2015 ohjelman findie-klassikoista eri vuosilta ja eri tekijöiltä. Kuten aina vastaavissa tilaisuuksissa, jaan aikani sosialisoimisen ja elokuvien välillä. Osan elokuvista olen nähnyt jo aiemmin, enkä jaksa katsoa niitä enää uudestaan. Toisaalta hyvät elokuvat eivät katsomalla kulu, esimerkiksi TR Productionsin GOREMAGEDDON 2:n katson mielellään toistamiseen. Arvio elokuvista GOREMAGEDDON 2 ja Taistelu Tohtori Pretoriuksen kabinetissa 1918 löytyy Cinemadrome-postauksestani täältä. 

GOREMAGEDDON 2. Minulla oli elokuvasta kiva kuva, jossa näkyi suomalaista mieskauneutta, mutta valitettavasti se on Bloggerin uusien siveyssääntöjen vastainen.

Avajaiselokuva Star Wreck II: The Old Shit (1994) menee minulta ihan ohi. Seuraavaksi screenille pärähtää Die Hard Polizei, jossa nuori Arman Alizad esittelee kung fu -taitojaan saksalaisena Jorgenina. Mietin, onko Kill Arman -ohjelma kenties saanut ideansa tästä? Naurattaa. Antiteatterin elokuvaa Maanantairikolliset (2003) olen kommentoinut pieneen mustaan kirjaani näin: "veri näyttää mustikkamehulta", "itsetarkoituksellista väkivaltaa" ja "hyvät luotiefektit". Ei siitä sen enempää.

Vesuri Productions: Ensimmäinen vuosi (2005) 

Tapaan yleisössä vanhan findie-tutun: jyväskylään loikanneen savolaislääkärin (vai mikä radiologi se nyt oli?) Markus Heiskasen. Markuksen tuotantoyhtiö Vesuri Productions on tehnyt yhden mielestäni hienoimmista findie-elokuvista koskaan: Kuolleiden talvi (2005). Kannattaa tutustua myös ihanan ironiseen Kirvessyrjän terveyskeskus -sarjaan, jos haluaa kuvan julkisen terveydenhuollon nykytilasta Suomessa. FUFFissa näytetään Markuksen teos Ensimmäinen vuosi (2005), joka lienee hyvinkin omaelämäkerrallinen tarina ensimmäisestä vuodesta lääkiksessä. Elokuvassa on mielestäni liian nopea rytmi, mutta se on varmasti tarkkaan harkittu tehokeino. Tunnelmaltaan elokuva on surullinen ja melankolinen, mutta pohjalla pilkottaa tuttu savolaishuumori: "Vanhat kaverini vaikuttavat lihavimmilta ja kotikaupunkini pienemmältä." Touché! 

Markus ja minä. Ostetaan ryhti...

Markus ja Ville. Hyvältä näyttää, pojat!

Insane Bastards: BARBARIUM (2004)

Seuraavaksi ruudulle ilmestyy pitkätukkainen mies nahka-asussa ja tiedän heti, että tästä alkaa hyvä elokuva. Enkä pety. Tommi Salaman ohjaama ja Marko "Poppamies" Suksen tähdittämä muinaisaikaan sijoittuva BARBARIUM (2004) on käsittämättömän hieno. Elokuvan pääsee fiilistelemään muun muassa täältä. Jussi Huhtalan musiikki ja kirjailija Annukka Salaman puvustus luovat upeat puitteet Insane Bastardsin fantasiaelokuvalle. Olen täysin myyty. Tulee mieleen FUFFin avannut esitelmä ensimmäisen oman elokuvan teosta ja Raulin opetukset hyvän cateringin tärkeydestä - lopputeksteissä nimittäin mainitaan cateringin kohdalla neljä henkilöä ja kiitoksissa liuta leipomoita. Näissä kuvauksissa on nautittu!

Insane Bastards: Korpin kieli ja vaeltaja (2006)

Fantasia/muinaisteema jatkuu saman poppoon eli Insane Bastardsin mustavalkoelokuvalla Korpinkieli ja Vaeltaja (2006). Siinä missä BARBARIUM kuvasi muinais-Suomea, näyttäisi Korpinkieli ja Vaeltaja sijoittuvan samurai-ajan Japaniin. Lavastus on henkeäsalpaava. Tulee ihan A-J Annilan Jadesoturi mieleen. Hmm. Toinen kerta jo, kun mainitsen A-J:n. Mitään en tunnusta. Elokuvan efekti(?)korppi on aivan mieletön! Katsokaa vaikka koko elokuva itse täältä.

Muita poimintoja ja kohtaamisia

Seuraava elokuva Pillipiipari on lyhyt ja tragikoominen tarina faunista, jolle käy huonosti. Tämän elokuvan selittämiseen menisi enemmän aikaa kuin se katsomiseen, joten jätän löytämisen ilon teille, jos pääsette elokuvan joskus näkemään. Fauni-paran jälkeen tulee ihana ja mitä ilmeisemmin vähän tavallista isommalla findie-budjetilla tehty Love Between Storeys (2011). Olen nähnyt elokuvan jo kahdesti, joten siirryn baarin puolelle. Muistelen nähneeni elokuvan ensimmäisen kerran eräässä kalliolaisessa Pacifico-nimisessä baarissa, mutten millään saa päähäni missä olen nähnyt elokuvan toisen kerran. Pohtiessani asiaa ääneen Rauli kalpenee: taisi tulla näytettyä sama elokuva jo kertaalleen FUFFissa kolme vuotta sitten? Lohdutan Raulia, että kyllä täällä on minua, Villeä ja häntä lukuunottamatta varmasti eri yleisö kuin silloin - kaikki kaksikymmentä henkeä. Niin, liekö syynä ystävänpäivä vai tapahtumapaikan syrjäisyys, mutta väkeä ei ole paikalla paljon.  

Onneksi pieni yleisö kuitenkin on findien faneja ja asiaan vihkiytyneitä harrastajia. Tapaan festareilla muun muassa erään Jens Carpin, joka kertoo tuotantoyhtiönsä Skithund recordsin tehneen findietä jo vuodesta 1986. Tällä hetkellä työn alla on projekti, joka kuvataan 1950-luvulta peräisin olevalle saksalaiselle hopeanitraattifilmille tai jotain. Tunnustan, että suuri osa taiteilijan puheesta menee yli hilseen, mutta ilmeisesti jotain eeppistä on luvassa. Lisätään Tekoveritytön one to watch - listalle! Odotetusti Jo-Jo the Dog Filmsin legendaarinen Bunny the Killer Thing (2011) kuin myös TR Productionsin GOREMAGEDDON 2 saavat ihmiset liekkeihin. Älkääkä unohtako, että pervojäniksen seikkailuthan jatkuvat tänä vuonna pitkällä elokuvalla! Bunny 2:sta odotellessa. Yksi illan elokuvista, Väkevä Hiki, ei toimi ääniraidan teknisen vian takia, mutta onneksi sen pääsee näkemään 7.3.2015 Tampereella Trash & Underground Film Festivalilla (TUFF).

Twisted Films: Nightsatan and the Loops of Doom (2014)

Ennen illan viimeistä elokuvaa Rauli tökkää minua kylkeen ja vinkkaa, että otan kameran esille. Lavalle astuu Chrzu Lindström, elokuvan Nightsatan and the Loops of Doom (2014) ohjaaja kertomaan teoksestaan. Projekti oli aluksi kuulemma vain 300 euron musiikkivideo oikealle bändille nimeltään Nightsatan. Kaikki muuttui, kun Yle tuli mukaan ja nosti rahoituksen 130 000 euroon. Elokuva on herättänyt huomiota ja se ilmeisesti palkittiin Mexicossa jollain elokuvafestivaaleilla. Ei huono suoritus. Alla olevassa kuvassa taiteilija itse. Pyydän anteeksi kuvan laatua, johon lienee vaikuttanut Jyväskylän superhalvat siiderit ja toki myös superhalpa kännykkäkamerani. Lienee syytä laittaa itseään kunnioittavan blogistin ostoslistalle oikea kamera - ehkä myös joku työväenopiston valokuvauskurssi.

Chrzu. Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Vai miten se meni?

Nightsatan and the Loops of Doomia katsoessa kyllä huomaa budjetin suuruuden verrattuna illan muihin elokuviin. Elokuva on todella häiritsevä, mutta visuaalisesti kaunista katseltavaa. Tulee mieleen se yksi Mika Kaurismäen postapo-elokuva, jonka nimeä en nyt muista. Last Border? Elokuvan efektitiimissä näkyy muuten tuttuja nimiä TR Productionsista. Vau. Color me impressed. Itse elokuva taas jättää hyvinkin hämmentyneen ja ristiriitaisen fiiliksen. Olen kirjoittanut pieneen mustaan kirjaani ensin: "Mitä V***UA?" ja heti seuraavalle riville: "MITÄ v***ua?" 

Miten elokuvaa Nightsatan and the Loops of Doomia kuvailisin? Ensimmäinen ajatukseni on, että käsikirjoittaja/ ohjaaja Chrzu on sieniä syövä misogynisti. Elokuvan mies- ja naiskuva nimittäin nostaa tämän feministin karvat pystyyn. Elokuvan naiset ovat vain miesten himojen kohteita, eivät aktiivisia tekijöitä. Naiseudesta tehdään pilaa hämärällä transvestiittihahmolla ja elokuvassa on todellista naisvihamielistä symboliikkaa, kuten että ainoa tapa saada nainen hiljaiseksi on laittaa sille muna suuhun. Miksi joku haluaa tehdä tällaista? Miksi? Ja se äänimaisema! Elokuvassa soitetaan luupilla maailman ärsyttävintä naisen huutoa. Tiedättekö sen tunteen, kun pitkäksi kasvanut kynsi taittuu äkisti väärinpäin? Luuppi tuntuu siltä ja se toistuu ja toistuu ja toistuu... Eipä tee mieleni tutustua Nightsatan-bändin tuotantoon tämän "musiikkivideon" perusteella. Nightsatan on häiritsevin elokuvakokemukseni sitten Jo-Jo the Dog Filmsin traumatisoivan Male Bondingin (2012). Kumpaakaan elokuvaa en halua nähdä enää koskaan. 

Kun elokuva Nightsatan and the Loops of Doom loppuu, yleisö on hiljaa. Kuulen vain oman pulssini, joka on noussut yli sadan. Olen raivoissani elokuvan tekijöille epämiellyttävästä olotilastani. Mielenosoituksellisesti ryntään vessaan rauhoittamaan itseni. En rauhoitu. Päätän boikotoida elokuvan jälkeistä Q&A:ta, mutta uteliaisuus vie voiton. Kuulen Chrzun selittävän elokuvaa: "On vapauttavaa nähdä valkokankaalla asioita, joita ei voi sietää oikeassa elämässä." Vapauttava ei ole sana, jolla omaa elokuvakokemustani kuvailisin, mutta tämän kuultuani annan hänelle vähän anteeksi. Jos se kerran tietää, ettei tuo tuommoinen ole oikein, niin ei kai se sitten oikeasti olekaan paha ihminen? Nyt kahta viikkoa myöhemmin ajattelen, että taiteen tehtävä on herättää tunteita ja se siitä. Katsokaa elokuva omalla vastuullanne ja tehkää siitä omat tulkintanne. Tulipahan ainakin myyvä mainospuhe, ole hyvä Chrzu! Voit tarjota tuopin, jos joskus tavataan.

Kohta on onneksi taas TUFF. Katsotaan mistä elokuvasta pahoitan mieleni ja traumatisoidun tällä kertaa. First world problems and I'm loving it.

Ville ja minä.

Sampsan seikkailut (2014) - omakustanteinen dokumentti itsensä löytämisestä

Sampsan seikkailut (2015) on Peik Johannes Luukisen tekemä dokumenttielokuva, joka kertoo itsensä löytämisestä. Sampsalla todettiin 20-vuotiaana lievä Aspergerin oireyhtymä eli Aspergerin syndrooma. Nuorena Sampsa oli koulukiusattu ja erakoitunut, mutta löysi myöhemmin itsensä taekwondo-harrastuksen ja näyttelemisen kautta. On hyvin kiintoisaa, että myös elokuvan ohjaaja Peik Johannes Luukinen itse on Asperger-henkilö (AS-henkilö). Omalta kohdaltani tarinan henkilökohtaisuutta lisää vielä se, että rakkaalla isälläni todettiin lievä Aspergerin syndrooma muutama vuosi sitten vasta 60-vuotiaana. Ja minä kun aina luulin, että se on vaan vähän boheemi! 

Atlantic ice Filmin ja Kiero Productionsin tuottama dokumentti on kotimainen ja omakustanteinen, eli se on ns. findietä. Nillittäjät, joiden mielestä metsäsplatteri on ainoaa aitoa oikeaa findietä voivat kaikella lämmöllä suksia tässä vaiheessa kuuseen - tätä blogia kirjoitan minä ja halutessani määrittelen findien juuri niin laveasti kuin haluan. Elokuvan trailerin voi katsoa täältä.

Aspergerin syndrooma 

Peik Johannes Luukisen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Sampsan seikkailut -dokumentissa seurataan miten Asperger-henkilö Sampsa on kasvanut koulukiusatusta pojasta itsensä hyväksyväksi näyttelijäksi - huolimatta erikoislaatuisuutensa aiheuttamista haasteista. Aspergerin syndrooma on autismin kirjoon kuuluva hermostollinen kehityshäiriö, joka voi aiheuttaa muun muassa aistiyliherkkyyttä, fyysistä kömpelyyttä ja vaikeuksia sosiaalisten suhteiden solmimiseen. On kuitenkin huomattava, että Aspergerin syndrooma ei sinänsä tarkoita poikkeavuutta älykkyydessä tai lahjakkuudessa. Monet AS-henkilöt voivat olla huippuälykkäitä tai -lahjakkaita. Usein heillä on jokin hyvin kapea-alainen kiinnostuksen kohde, jonka parissa heistä voi tulla todellisia asiantuntijoita ja josta he mielellään luennoivat muille. Lisätietoa Aspergerin syndroomasta löytyy vaikkapa täältä, täältä ja täältä. 

Analyysi elokuvasta: elämänmyönteinen kasvutarina

Olen vaihtanut kollegan kanssa työvuoroa päästäkseni katsomaan Sampsan seikkailut -dokumenttielokuvaa sen ensi-iltaan Malmitalolle 22.1.2015. Saavun paikalle viime tinkaan ja rynnin saliin, jossa noin kolmekymmenhenkinen yleisö odottelee rauhassa elokuvan alkua. Eturivistä bongaan dokumentin tekijän, nuoren Peik Johannes Luukisen ruusupuskaa rutistavine ylpeine vanhempineen ja keskeltä salia elokuvan päätähden Sampsa Salon. Kaikki edellä mainitut näyttävät silminnähden jännittyneiltä. Ohjaaja toivottaa yleisön tervetulleeksi ja elokuva alkaa.

Sampsan seikkailut -dokumentissa vieraillaan eri paikkakunnilla, joissa Sampsa on elämänsä aikana asunut ja kamera kuvaa kiirehtimättä päähenkilön mieleen tulevia muistoja. Sampsa käy läpi elämänsä eri kiintopisteitä: koteja, kouluja ja ihmissuhteita. Elokuva kuvattiin useilla eri paikkakunnilla noin vuoden aikana. Yritän kirjata paikkakuntia ylös ja saan listaani ainakin seuraavat: Rovaniemi, Oulu, Joensuu, Mikkeli, Voionmaa, Juuka ja Koli. Sampsan suorasukainen ja ironinen tyyli kommentoida vakaviakin aiheita, kuten koulukiusaamista, saa yleisön purskahtamaan nauruun tämän tästä. Varsinkin sivaltavat analyysit eri paikkakuntalaisten eroista iskevät maaliinsa.

Lopussa dokumentti muuttuu Voionmaan opiston tahattoman koomiseksi mainosfilmiksi. Miksi en aiemmin tiennyt, että Suomessa on näyttelemistä opettava sisäoppilaitos omalla baarilla?! Sign me up! Myös Sampsa itse hörähtelee niin usein kesken elokuvan, että epäilen hänen näkevän tuotoksen ensi kertaa. Lopuksi paljastuu, että asia on juuri näin. Vinkki ohjaajalle: tekijöiden ensi-ilta on hyvä keino valmistaa näyttelijät näkemään itsensä elokuvassa ja suurimmat reaktiot tulevat tällöin käytyä läpi niin, että ne eivät häiritse virallisen ensi-iltayleisön elokuvakokemusta. 

Mies, kamera ja muistot on elokuvallisesti simppeli yhdistelmä. Joku voisi kai sanoa, että tylsä. Minusta dokumentissa on kuitenkin jotain samaa herkkyyttä kuin Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuorossa (2010), jossa suomalaiset miehet puhuvat tunteistaan saunan lämmössä. Kai se on aina yhtä ihanaa kuunnella, kun jäyhä Pohjan poika avautuu.

Tekijöiden loppuanalyysi: pitkä ja haasteellinen projekti

Ohjaaja Peik Johannes Luukinen myöntää Sampsan seikkailut -dokumentin olleen haasteellinen projekti - kuvaukset ympäri Suomen kestivät vuoden, samoin leikkaus. Elokuvan päätähti Sampsa Salo toteaa heti alkuun, että hänen olisi pitänyt olla paikalla leikkausvaiheessa, sillä elokuva sisältää joitakin virheitä. Ilmeisesti dokumentissa mainitaan ainakin jokin koulu, jossa Sampsa ei ole koskaan opiskellut. Sampsa kiinnittää huomiota samaan kuin minäkin, että elokuvan rakenne paikka- ja aikahyppimisineen on omalaatuinen. En sano, että huono, mutta erikoinen.

Sampsa tunnustaa avoimesti, että itsestään kertovan dokumenttielokuvan katsominen herättää hänessä tunteita laidasta laitaan. Vaikka hän nykyään on näyttelijä, oli "esiintyminen omana itsenään" haastavaa. Hän näkee selvästi muutoksen itsessään dokumentin ensi kuvauksista tähän päivään - ja niin näemme me muutkin. Päätähti näyttää hyvinvoivalta ja kertoo itsevarmana kuulumisistaan: "Teatteria, teatteria ja välillä vielä vähän teatteria." Tällä hetkellä Sampsa näyttelee Pispalan teatterissa ja opiskelee Musiikkiteatteriakatemiassa Tampereella. Ohjaaja Peik sitä vastoin opiskelee elokuva-alaa aikuisopistossa Helsingissä. Tarkempi koulun ja linjan nimi menee tältä reportterilta ohi, valitan. 

Aspergerin syndrooman vaikutus ohjaamiseen ja näyttelemiseen

Yleisöä kiinnostaa kuitenkin ehkä eniten miten Aspergerin syndrooma on vaikuttanut niin päätähden kuin ohjaajankin työhön. Sampsa kertoo Asperger-henkilölle tyypillisen alikehittyneen työmuistin vaikeuttavan uuden oppimista, mutta vastaavasti ylikehittyneen pitkäaikaismuistin varmistavan sen, että kerran opittu pysyy päässä. Hyödyllinen taito esimerkiksi vuorosanojen muistamiseen. Haasteellisimpina asioina näyttelijän työssään Sampsa pitää tunnepuolta ja fyysisyyttä, mutta kertoo tehneensä niiden asioiden kanssa kovasti työtä.

Joku salista kysyy miten ohjaaja ja päätähti kokivat toistensa kanssa työskentelyn, kun molemmilla on AS. Pojat katsovat kiusaantuneina kenkiään. Kysymys on samaa luokkaa, kuin jos kysyisi kahdelta naiselta miten he kokivat toisensa, kun kerran ovat samaa sukupuolta. Tunnen lievää myötähäpeää. Vaikka ihmisiä yhdistää jokin piirre, kaikki ovat yksilöitä: siinä missä on Peik on hyvin ujo ja hiljainen, on Sampsa ulospäinsuuntautunut ja suorasukainen. Siinä mielessä tunnustan kysymyksen olevan kiinnostava, että Aspergerin oireyhtymän harvinaisuuden takia toisia AS-henkilöitä ei välttämättä tapaa. Sampsa taklaa kysymyksen hyvin kohauttamalla hartioitaan: "Se on mennyt omalla painollaan. Peik kuvaa ja minä puhun. Vaikka kyllä minä aluksi ihmettelin, että mikäs tyyppi tämä on, kun ei se puhu ollenkaan." 

Lopuksi joku yleisöstä uskaltaa kysyä Sampsalta henkilökohtaisen kysymyksen: olisiko hänen elämänsä ollut helpompaa, jos hän olisi saanut diagnoosin Aspergerin syndroomasta aiemmin, kuin vasta 20-vuotiaana? Sampsa hiljenee hetkeksi. Sitten hän tykittää suoraviivaisella tyylillään, että sellainen jossittelu on hänestä ihan turhaa. Sampsa innostuu hetkeksi luennoimaan kaaosteoriasta, jonka mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja päättää keskustelun aiheesta pienen mutkan kautta lyömättömään lauseeseen: "Jos joku sapelihammastiikeri ei olisi joskus astunut jonkun torakan päälle, niin Neuvostoliittoa ei olisi koskaan syntynyt." Mitäpä siihen enää lisäämään.

Jatkoa seuraa

Sampsan seikkailut -dokumenttielokuvan voi nähdä seuraavan kerran 14.3.2015 Turussa Nuortentalo Vimmassa. Suosittelen tätä hyvänmielen elokuvaa kaikille, joita kiinnostaa Aspergerin syndrooma, koulukiusaaminen ja näyttelijän työ. Jään odottamaan mielenkiinnolla Peik Johannes Luukisen seuraavaa dokumenttielokuvaa Hiljaisuuden enkelit, joka kertoo koulukiusaamisesta. Sampsa Salo näyttelee tässäkin dokumentissa ja ilmeisesti tämän kautta heidän yhteistyönnsä sai alkunsa. Sampsan seikkailut lienee siis eräänlainen preludi Peikin päätyöhön. Dokumentti valmistunee 1-2 vuoden sisään.