sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Rasvainen Tiistai (2014) - Kotimaista rikoselokuvaa talkoovoimin

Blogistin etiikkani vaatii paljastamaan, että olen saanut Raulilta Rasvaisen Tiistain dvd:n sitä vastaan, että kirjoitan postauksen elokuvasta ja dvd:n extroista. Tämä on siis maksettu puheenvuoro! Mutta tietysti silti täysin rehellinen sellainen.

Rasvainen Tiistai (2014) on jyväskyläläislähtöisen Rauli Ylitalon ohjaama ja käsikirjoittama kotimainen rikoselokuva. Eager Beaver Entertainmentin ja JesterFilmsin tuottama lyhytelokuva on kokonaan omarahoitteinen eli findietä. Rasvainen Tiistai on tehty täysin talkoohengessä vain 700 euron budjetilla. Elokuvan pääosissa näyttelevät teatterinäyttelijät Juha Valkama, Petteri Olkinuora, Jaakko Junttila ja Tuomas Koskela. Lisäksi ammattinäyttelijä Ilkka Koivula tekee elokuvan pääpahiksen roolin ja sivuosassa nähdään julkisuudesta tuttu malli/juontaja Anne-Mari Berg. Rasvainen Tiistai on saanut hyvin näkyvyyttä mediassa - voitte lukea artikkeleita elokuvasta esimerkiksi täältä ja täältä. Dvd:n painattamista vaikeuttaneesta hupaisasta "Hakaristigatesta" löytyy juttua täältä. Uusimmat kuulumiset elokuvasta saatte tietysti aikamme vitsauksesta eli facebookista.

Rauli Ylitalo - Findien sanansaattaja


Rasvaisen Tiistain ohjaaja-käsikirjoittaja Rauli Ylitalo on täysin itseoppinut elokuvantekijä, joka rakastaa elokuvia yli kaiken. Tämä väsymätön energiapakkaus on ottanut elämäntehtäväkseen findien tunnettuuden edistämisen. Rauli esimerkiksi vetää nuorille elokuvantekijöille suunnattuja työpajoja ympäri Suomea ja järjestää vuosittain Jyväskylässä findie-elokuvia esittävän Finnish Underground Film Festivalin. Rauli on tuttu näky myös muiden findie-tapahtumien, kuten Trash & Underground Film Festivalin ja Cinemadromen juontajana. Lisäksi Rauli on toiminut jo vuodesta 2008 lähtien puheenjohtajana Finnish Independent Movie Associationin eli Findie ry:n hallituksessa, jossa itsekin istun. Tunnemme Raulin kanssa jo vuosien takaa yhteisten elokuvaprojektien ja ystävien kautta, eikä Rauli ilman elokuvia olisi Rauli.

Elokuva-arvostelu: Rasvainen Tiistai


Näin Rasvaisen Tiistain ensimmäistä kertaa vuoden 2014 Trash & Underground Film Festivalilla Tampereella. Koko postaus tapahtumasta löytyy täältäNäin kuvailin kokemusta silloin:

"Eniten odotan kavereideni elokuvia: Rasvainen Tiistai (2014) ja Avaruuden haastajat (2014). Rasvainen Tiistai on jyväskyläläisen Rauli Ylitalon, Findie ry:n puheenjohtajan, rakkauslapsi. Elokuvasta tekee kiinnostavan se, että siinä näyttelee amatöörinäyttelijöiden lisäksi ammattilaisnäyttelijä Ilkka Koivula ja julkisuuden hahmo Anne-Mari Berg. Olen seurannut pitkään elokuvan tekemistä ja täytyy myöntää, että kaverin elokuvan katsominen nostaa aina hien pintaan. Mitä jos se on ihan p*ska? Mitä minä sitten sanon? Onneksi huoleni on turha. Rasvainen tiistai on hehkutuksensa ansainnut. Erityismaininnan ansaitsee sarjakuvapiirroksin tehty poikkeuksellisen hieno visuaalinen ilme, josta kehun Raulia jälkeenpäin. Onnittelen myös sarkastisesti uudenlaisen naiskuvan tuomisesta findieen ja saan palkaksi pusun poskelle. Pitkää elokuvaa odotellessa!" 

Rasvainen Tiistai lyhytelokuva kertoo toimintakomedian keinoin parin pikkurikollisen, Alen ja Laren pieleen menneestä keikasta. Elokuvan huumori nojaa siihen, että hiukan reppanat kaverit koittavat jotain mihin rahkeet eivät ihan riitä, eikä kaikki mene niin kuin Strömsössä. Huumorin kirkkain kukkanen on omasta mielestäni kohtaus, jossa kertojan ääni sanoo lakonisesti: "Ja tuo on se ääni, kun paska osuu tuulettimeen." Lähtöasetelma ei ole omaperäinen - ohjaaja Rauli sanookin avoimesti elokuvan kumartavan Quentin Tarantinon ja Guy Ritchien alkupään tuotannoille. 

Omanlaisensa Rasvaisesta Tiistaista tekee kotimaisuus, absurdi musta huumori ja se, että osassa kohtauksista on käytetty piirrosanimaatiota. Juha-Matti Kinnusen piirrokset ovat ihan mielettömiä ja nostavat elokuvan tasoa välittömästi pari pykälää. Piirroskuvien lisäksi elokuvassa on muutama todella hieno kuvakulma, esimerkiksi tallelokerokohtauksessa. Rasvaisen Tiistain tunnusbiisi - Lars Eikindin A Little More Time - on hemmetin tarttuva. Se on pakko kuunnella loppuun asti pariinkin otteeseen. 

Rasvaisen Tiistain näyttelijänsuorituksista haluan nostaa esille toisen pääosanäyttelijän Petteri Olkinuoran Laren, joka on hirveän lutuinen otus ollakseen rikollinen. Kukaan rikollispomo ei uskoisi mitään keikkaa moiselle nöösille, mutta hahmona hän on samaistuttava. Oikeastaan koko rikoselokuvan ainoat uskottavat roistot ovat Ilkka Koivulan Liljeroos ja Tuomas Koskelan Näätä. Niin, ja se venäläinen! Rasvaisen Tiistain kaikki näyttelijänsuoritukset, maskeeraukset ja erikoistehosteet eivät ehkä ole täysin onnistuneita, mutta täytyy muistaa elokuvantekijöiden lähtökohdat ja budjetti. 

Ainoa suurempi kritiikki tulee käsikirjoituksesta: tarina poukkoilee takautumien takia liikaa, eikä varsinaista kliimaksia elokuvalle tule. Elokuva tuntuu loppuvan jotenkin oudosti kesken ja katsojana minulle jää hämmentynyt olo. Ehkä tämä kaikki on tarkoituksellista ja petaa jatko-osaa varten? Kaiken kaikkiaan elokuva on hyvä ja on uskomatonta, että tämän tasoisessa elokuvassa kaikki on tehty talkoovoimin. Annan elokuvalle täydet kolme tähteä.

Rasvainen Tiistai -dvd lisämateriaalit


Rasvaisen Tiistain dvd:ssä on sama käsittämätön osuus kuin muissakin vastavissa julkaisussa: lisämateriaalit. En ole koskaan ymmärtänyt tarvetta niille. Jos elokuva on mielestäni hyvä, en halua rikkoa elokuvan taikaa katsomalla mitään making of:ia ja jos taas elokuva on huono, minua ei lisämateriaalit kiinnosta. Olen siis täysin väärä henkilö arvostelemaan Rasvaisen Tiistain -lisämateriaaleja, mutta koska tietämättömyys ei ole ennenkään ollut mielipiteiden esittämisen esteenä, niin näillä mennään.

Näin tehtiin Rasvainen Tiistai


Aloitetaan Rasvaisen Tiistain making of:sta, jonka kesto on vain 25 minuuttia. Odotan enemmän kertomuksia elokuvan tekemisestä, mutta pätkässä Rauli puhuu lähinnä vain castingistä ja käsikirjoituksen synnystä. Tämä on varmasti harkittu veto, sillä kuvauksiin ja tekniseen puoleen syvennytään muissa lisämateriaaleissa. Saan making of:ista kuitenkin irti pari kiinnostavaa nippelitietoa: Petteri Olkinuoran piti ainoastaan auttaa Raulia castingissa, mutta hän päätyikin toiseksi pääosan esittäjäksi (Lare) ja norjalaismuusikko Lars Eikindin tekemä tunnusbiisi A Little More Time sai Raulin pistämään käsikirjoituksen lähes kokonaan uusiksi. Selviää myös vastaus Raulilta eniten kysyttyyn kysymykseen: ”Miten te saitte Ilkka Koivulan mukaan?” ”Otin puhelimeen käteen ja soitin”, Rauli vastaa, eikä edes yritä kuulostaa vaatimattomalta. Asenne kohdillaan.

Teaser & Trailer


Teaserin ja trailerin liittäminen Rasvaisen Tiistain dvd-julkaisuun juontanee ajalta ennen Youtubea. On kai ne ihan kivat siellä, en minä tiedä. 

Behind the scenes


Behind the scenes on leikkaaja Joonas Niemisen tekemä kompakti kuvakooste, jonka taustalla pyörii Rasvaisen Tiistain tunnusmusiikki. Diggaan. Tämän olisi mielestäni voinut laittaa itse elokuvan loppuun tekstien jälkeen ”loppukevennykseksi”.

Tekijöiden esittely


Biografiat ovat Rasvaisen Tiistain kaltaisessa pienen budjetin findie-leffassa kyllä paikallaan, kun tekijät eivät välttämättä ole vielä kovin tunnettuja. Kiinnostavin uusi tuttavuus itselle on elokuvan tunnusbiisin A Little More Time tehnyt norjalaismuusikko Lars Eikind, joka on voittanut ”Norjan grammyn” eli spellemansprisenin. Oletin ilman mitään taustatietoa, että biisin on tehnyt joku Raulin tutuista koostuva jyväskyläläinen kellaribändi. Älkää käsittäkö väärin, biisi on hyvä, en vain olisi arvannut. Tätä taustaa vasten tuntuu oudolta, ettei elokuvan tekstityksistä löydy norjaa. Luulisi, että herra Eikindin nimi voisi saada norjalaiset kiinnostumaan elokuvasta? Kukosta aasiin, ranskafiilinä toivoisin tekstityksistä löytyvän myös ranskan: ranskiksethan tykkäävät suomalaisisista elokuvista, muun muassa Kaurismäen tuotannosta.

Yllätyin myös siitä miten paljon Rasvaisen Tiistain näyttelijöillä on teatteritaustaa eli mistään ihan pystymetsäläisistä ei voida puhua. Rauli olisi kyllä voinut laittaa oman esittelynsä reteästi ensimmäiseksi, sillä ihmisiä varmasti kiinnostaa kuka elokuvan on tehnyt. Jos Rauli on tehnyt ensimmäisen elokuvansa 9-vuotiaana vuonna 1993, niin tässähän on 20-vuotistaiteilijajuhlakin jo vietetty. Ei huono saavutus kolmekymppiseltä kaverilta.

CGI-Breakdown


Vaikken elokuvan lisämateriaaleista yleensä välitäkään, niin Rasvaisen Tiistain CGI-Breakdownilta odotan enemmän. En henkilökohtaisesti tiedä mitään asioista, jotka tapahtuvat kuvausten ulkopuolella ja haluaisin oppia jälkikäsittelystä enemmän. Petyn, koska osio on lyhyt ja mitä ilmeisemmin tehty ihmisille, jotka jo tietävät näistä asioista jotain. 

Otteita kuvauksista


Rasvaisen Tiistain lisämateriaaleista ”Otteita kuvauksista” on sitä, mitä making of:ilta odotin: tunnelmia kuvauspaikoilta, omaperäisiä ratkaisuja eteen tuleviin ongelmiin ja hyvää yhdessä tekemisen fiilistä. En tiedä kiinnostaisiko tämä osio minua, ellei kyseessä olisi findie-elokuva ja ellen itse olisi ollut mukana vastaavissa tuotannoissa. Ehkä joku tämän ja lopputuloksen eli itse elokuvan nähtyään innostuu toteuttamaan omia elokuvaunelmiaan. Minulle tulee jälleen kerran vain ihan hirveä ikävä kameran eteen.

Rasvainen editti


Rasvainen editti ei nimestään huolimatta juurikaan avaan itse editoimisen saloja, vaan näyttää parin hassun klipin avulla tunnelmia editistä. Olen nähnyt videot jo aiemmin seurattuani Rasvaisen Tiistain valmistumista Facebookissa, mutta poikien hassuttelut naurattavat edelleen. Jos katsot vain yhden lisämateriaalin, katso tämä.

Näyte kuvakäsikirjoituksesta


Nimensä mukaisesti näyte kuvakäsikirjoituksesta on... no, näyte kuvakäsikirjoituksesta. Ihan kiva, jos ei ole kuvakäsikirjoitusta ennen nähnyt - enkä minä ainakaan ole!

Kommenttiraita


Rasvaisen Tiistain voi katsoa sekä tekijöiden, että ohjaajan kommenttiraidoilla. Tässä on nyt se osuus lisämateriaaleista, minkä pointin ymmärrän kaikkein vähiten. Edelleen, jos elokuva on hyvä, en halua kenenkään pilaavan elokuvan taikaa mölötyksellään ja jos taas elokuva on huono, miksi minua kiinnostaisi? Katson tekijöiden kommenttiraidan läpi ja onhan siinä hauskoja paljastuksia, kuten että Rauli itse näyttelee yhdessä kohtauksessa ja toisessa taas Raulin isä. Muuta en kommenttiraidasta saa irti ja kuunneltuani Raulin sepustuksia kaikkien lisämateriaalien verran, jätän ohjaajan kommenttiraidan katsomatta. 

Summa summarum, lisämateriaaleilla on paikkansa, jos niistä tykkää. Itselleni riittäisi ihan hyvin, että ne olisivat löydettävissä vaikka Youtuben ihmeellisestä maailmasta. Sitä vastoin itse elokuvan Rasvainen Tiistain suosittelen ehdottomasti katsomaan, jos rikoselokuvat tai findie nappaa!

Tue kotimaista elokuvaa – osta Rasvainen tiistai -dvd omaksi täältä!



5 kommenttia:

  1. Kiitos arvostelusta, Hilla! Toivottavasti extra-materiaalin läpikahlaaminen ei tuottanut liiaksi tuskaa ;)

    Syy miksi Rasvaisen tiistain DVD sisältää ylipäätään extroja on ilmeinen: itse elokuvantekijänä imen kaiken mahdollisen elokuvien tekemiseen liittyvän informaation ja yksi helpoimmista tavoista on katsoa DVD:ltä kaikki extrat, joista voisin itse oppia jotain. Halusin antaa näin mahdollisuuden sukeltaa hieman pintaa syvemmälle elokuvamme tuotantoon - puolituntisen elokuvan tekeminen 700 euron budjetilla kun ei ole kaikille itsestäänselvyys. Ja toivottavasti edes joku findie-elokuvaaja kokee ahaa-elämyksen Rasvaisen extroja katsoessaan :)

    Suurin osa extroista löytyykin jo Youtubesta, osa löytyi jo ennen DVD:n tai itse elokuvan ilmestymistä. Kaikki on kerätty samalle levylle, jotta niiden katsominen olisi helpompaa! Eli mikäli elokuvan nähtyään kiinnostaisi nähdä vaikka miltä elokuvan traileri näyttää, niin nyt se löytyy samalta kiekolta, eikä sitä tarvitse erikseen lähteä etsimään netistä. Otteita kuvauksista ja Rasvainen editti on puhdasta markkinointimateriaalia, joita julkaistiin nettiin tasaisin väliajoin tuotannon aikana. Halusimme näillä näyttää mitä me ollaan tekemässä ja ennen kaikkea miten. En oikein perusta perinteisestä mainonnasta, vaan ennemmin näytän rehellisen kuvan katsojalle: kamera-ajot tehdään nokkakärryillä, kun ei meillä ole ammattivehkeisiin varaa :)

    Ranskan kielisiä tekstityksiä ei valitettavasti löydy yksinkertaisesti siitä syystä, ettei pätevää kääntäjää löytynyt. Etsitty on, vaan ei löydetty :/

    Ja mitä tulee siihen, että itse elokuva tuntuu loppuvan ikään kuin kesken... Tämä oli alusta asti tietoinen ratkaisu. Minulla on päässäni tarinan loppu, mutta vuonna 2012 resurssit eivät vain riittäneet sen kertomiseen. Toivottavasti tämä lyhytelokuva on herättänyt sen verran kiinnostusta, että vielä jonain päivänä koko tarina saadaan valkokankaalle :)

    Kiitos vielä Hillalle ja kaikille jotka ovat elokuvan jaksaneet katsoa. Olisi kiva kuulla lisää palautetta, sillä tehdessä sitä tulee liian sokeaksi omille virheilleen ja ainakin minä haluan oppia paremmaksi tekijäksi, joten kertokaa minulle mikä meni oikein ja mikä väärin! Arvostan rehellistä palautetta, en tyhjiä kehuja :)

    VastaaPoista
  2. Muistuu tuosta germaaniselkkauksesta mieleen, kun Blood Ceremony Magazinen saksalainen painotalo irtisanoi diilin, laaduntarkastuksen hoksattua natsieksploitaatiospesiaalin kannessa muhkean hakaristin. Päätoimittaja-Haavisto pääsi kehumaan, että lafka toi kotimaahan työpaikkoja taantumasta huolimatta!

    VastaaPoista
  3. Hahaa! Vai näin on käynyt Blood Ceremony Magazinelle? :D Haaviston Sami on tuttu tyyppi, siteeraamasi lausunto on taattua haavistoa!

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista