Trash & Underground Film Festival 2014 – kotimaista indie-elokuvaa Tampereen Elokuvajuhlilla

Perinteinen findie-kansan kokoontuminen Trash & Underground Film Festival (TUFF) sattuu tänä vuonna naistenpäivälle 8.3.2014. Kyseessä on Tampereen Elokuvajuhlien osana järjestettävä indie-elokuvien katselmus, jossa elokuvien tekijät tapaavat toisiaan ja pääsevät näyttämään tuotoksiaan laajemmalle yleisölle. Mukaan valikoituvat elokuvat ovat genreltään ns. roskaelokuvia, eli mitään taidedraamaa näissä kinkereissä ei nähdä. Kaikki elokuvat eivät myöskään ole Suomesta, vaan mukana on joka vuosi myös jokunen teemaan sopiva ulkomainen indie-elokuva. Pääpaino on kuitenkin suomalaisessa indie-elokuvassa eli findiessä. Paikalla on tänäkin vuonna findien tunnettuutta edistävä Findie ry ja yhdistys saa illan aikana jopa kolme uutta jäsentä. Seuraavana päivänä on myös totuttuun tapaan Findie ry:n sääntömääräinen vuosikokous. Lisää TUFFista ja Findie ry:stä voi lukea viime vuosien postauksistani TUFF 2012 ja TUFF 2013 ja Findie ry:n vuosikokous 2012.

Uutta tänä vuonna on tapahtumapaikan muutos Yo-talolta Klubille, joka on Tampereen Elokuvajuhlien päätapahtumapaikka. Yo-talolla TUFFia on järjestetty Roskafestivaalien nimellä jo vuodesta 2001, joten paikanvaihdos jännittää sekä järjestäjiä että yleisöä. Itse pidän siitä, että TUFF pääsee nyt entistä näkyvämmin osaksi Elokuvajuhlia ja toivon sen houkuttelevan paikalle runsaasti uutta yleisöä. Trash Videon Ville Lähde ja Matti Kuusniemi ovat tänäkin vuonna mukana TUFFin järjestäjinä, mutta esimerkiksi tekniikka hoituu tänä vuonna täysin Elokuvajuhlien toimesta. Tapahtumapaikkana Klubi tuntuu paljon suuremmalta ja näyttää siistimmältä kuin nuhjuinen Yo-talo. Sali on kaksiosainen ja molemmissa on suuri valkokangas. Tämän lisäksi on vielä pieni baarihuone, jossa elokuvien katselemisen sijaan voi keskittyä nauttimaan virvokkeita. Tosin Helsingin hintatasoa olevat siiderit saavat kaipaamaan Yo-talon viiden euron lonkeroa. Siitä huolimatta täytyy sanoa, että paikkana Klubi toimii erittäin hyvin. Istumapaikkoja hyvällä näkyvyydellä on runsaasti verrattuna Yo-taloon ja jos haluaa siirtyä baarin puolelle kesken elokuvan, ei tarvitse kulkea valkokankaan edestä. Tämä on suuri plussa tapahtumassa, jossa ei istuta paikoillaan kuin kirkossa. 

Ainoa huono puoli lienee Horror Shopin myyntipisteen sijaitseminen toisessa osassa katselusalia (vrt. Yo-talolla erillisessä baarihuoneessa): elokuvien aikana on vaikea käydä kauppaa, jottei muu yleisö häiriintyisi, ja tauot ovat hyvin lyhyitä. Täytynee kysyä Sami ”Salkkareiden Rampe” Haavistolta mitä mieltä hän itse on paikasta ja miten myynti sujuu verrattuna aikaisempiin vuosiin. Toisaalta myyntipisteelle ainakin on tarpeeksi tilaa ja myyntiartikkelit, kuten t-paidat, pääsevät hyvin oikeuksiinsa. Tähän väliin laittaisin valokuvan myyntipisteestä, mutta ikävä kyllä kadotin kaikki TUFFissa ottamani valokuvat, kun kännykkäni varastettiin tapahtumaa seuranneella viikolla. Note to self: lataa kuvat kännykästä SkyDriveen heti eikä myöhemmin. Kännykän mukana katoaa ikuisiksi ajoiksi myös mittaamattoman arvokas kuva minusta ja Emilia ”PantterinPuremia” Kukkalasta, jossa näytämme tissejämme kameralle (t-paidat päällä hei, mitä kuvittelitte?) ja takana seisova Trash Videon Sami Saarinen näyttää molemmin käsin keskisormea. Kuvateksti ”Vasurifemakot viihteellä” jää nyt toiseen kertaan. Emilian ja minun ensitapaamisesta voi myös lukea viime vuoden TUFF-postauksesta.

Klubin fyysisissä puitteissa ei ole mitään moitittavaa, palvelussa sen sijaan on. Sanotaan suoraan, että vastaanotto ei ole erityisen lämmin. Ehkä syynä on roskaelokuvien tietynlainen maine, jonka takia niiden tekijät ja katsojat leimataan jo kättelyssä häiriintyneiksi? Ehkä järjestäjät pelkäävät meidän järjestävän tekoverensotkuiset orgiat? Nihkeyden huipennus on kesken illan täytenä yllätyksenä tuleva tieto, ettei Klubilta saa poistua kesken TUFFin. Jos poistuu, joutuu maksamaan pääsymaksun uudestaan. Kun TUFF perinteisesti alkaa kolmelta ja kestää yhdeksään asti, on tapana ollut illan aikana käydä jossain välissä syömässä. Varsinkin ottaen huomioon, että monet festivaalivieraista ovat lähteneet matkustamaan kohti Tamperetta jo aamuvarhaisella. Oma kyytini Horror Shopin myyntiautossa lähti Helsingistä jo puolen päivän aikaan. Kyllä siinä nälkä tulee! Klubilla panttivankien tarjontana on joko kolmioleipiä tai kasvissosekeittoa ja leipää. Itse päädyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon, joka yhden siiderituopin hinnallaan on onneksi hinta-laatusuhteeltaan moitteeton. TUFFin jälkeen lyöttäydyin kuitenkin kavereideni Jo-Jo the Dog Filmsin joukkoon ja suuntaamme läheiseen kiinalaismättöravintolaan. Aijjettä. Ensi vuonna toivoisin asiakaspalvelijoilta kunnioitusta elokuvan tekijöille ja muille festivaalivieraille, joille TUFF on vuoden tärkein alan tapahtuma – ja ehdottomasti vapaan liikkuvuuden illan aikana. Kun ei kerran Pohjois-Koreassa olla. Eikä edes Krimillä.

Avajaiselokuva: He lepäävät Pohjoisessa (2013)

TUFF 2014 avajaiselokuvana esitetään tähdittämäni TR Productionsin He lepäävät Pohjoisessa (2013). Elokuva on TR:n kuudes kokopitkä ja jonkinlainen henkinen jatko-osa ryhmän edelliselle elokuvalle Myrsky Tiimalasissa (2010), jossa myös näyttelin naispääosan. Elokuva kertoo ajasta tulevaisuudessa, yksinäisyydestä, miehuudesta ja pelastuksen kaipuusta sodan raunioittamassa maassa. He lepäävät Pohjoisessa kuvattiin kesällä 2012 Turun seudulla ja oli aikamoinen rutistus: allekirjoittaneellakin oli kesän aikana kaksi (vai peräti kolme?) kuvausviikonloppua ja syksyllä vielä yksi jälkiäänitys. Elokuvan teosta kertova postaus on ollut *kröh* henkisesti tekeillä jo pitkään ja valmistunee... joskus. Lupaan sen pyhästi. 

Oman näyttelijänsuorituksen katsominen on aina yhtä kuumottavaa. Jotkin kohtaukset aiheuttavat häpeän väristyksiä, varsinkin, kun muistaa miten monta ottoa niihin tarvittiin. Onko tuo todellakin parasta mihin pystyn, kysyy sisäinen kriitikkoni. Välillä taas yllätyn iloisesti: hei, tuo tuossa… sehän näyttää ihan oikean tunnetilan kuvaukselta. Vau. Olenko tuo tosiaan minä? Yleisesti ottaen olen tyytyväinen suoritukseeni. Ensimmäistä kertaa tuntuu, että valkokankaalla on minusta erillinen henkilö, ei vain minä naamiaisasussa. On tietysti myös ohjaaja-käsikirjoittajan Esa Jussilan taitavan leikkauksen ansiota, että hahmostani tulee yhtenäinen kokonaisuus. Muistan marraskuisen tekijöiden ensi-illan jälkeen hehkuttaneeni ystävälleni: ”Se hahmo oli täysin erilainen kuin minä, sellainen ylimielinen prinsessa-biaatch!” Johon rakas ystäväni vastasi nauraen: ”Ai että TÄYSIN erilainen kuin sinä?” Kieltäydyn edelleenkään ymmärtämästä vihjausta. 

TUFFin yhteydessä kuulen Esalta, että He lepäävät Pohjoisessa on saamassa jonkinlaisen levityssopimuksen USAan. Elokuvahan sai maailman ensi-iltansa suuren maailman tyyliin Atlantin toisella puolella 4.10.2013 South Texas Underground Film Festivalilla ja oli herättänyt siellä kiinnostusta. En tiedä levityssopimuksesta sen tarkemmin, eikä keskeneräisestä kai saisi hulluille kertoakaan, mutta melkoisen kutkuttavaa kyllä. Odotamme innokkaasti lisätietoja.

Poimintoja TUFF 2014 tarjonnasta

Täytyy tunnustaa, että tämän vuoden TUFFissa motivaationi elokuvien katsomiseen loistaa poissaolollaan. Katson pätkän sieltä, toisen täältä. Ensimmäinen katsomani teos avajaiselokuvamme jälkeen on Hoitotestamentti eli 7 inhimillistä tapaa kuolla (2013). En kylläkään tiedä onko kyseessä elokuva vai musiikkivideo? Jo-Jo the Dog Filmsin Renewing Mikael (2013) on mustalla huumorillaan ja kaurismäkeläisellä otteellaan taattua torniolaislaatua. En tiedä miten voin joka kerta yllättyä siitä, miten hyvä itseoppinut näyttelijä Jari Manninen on. Yksi illan ilahduttavimmista pätkistä on vihdoinkin naisnäkökulmaa indieen tuova The Menstru-Minute (2013), jossa olisin mieluusti ollut mukana näyttelemässä. Toinen naistenpäivään sopiva elokuva Jos mulla ois pillu (2011) ei ikävä kyllä teknisistä syistä suostu toimimaan. Elokuvan voi onneksi katsoa jälkeenpäin Youtubesta. Yksi illan yllätyksistä on vanha findie-klassikko ja yli puoli miljoonaa kertaa katsottu youtube-hitti: Rami Airolan ohjaama ja Johannes Rojolan tähdittämä Urheiludokumentti (2009). Elokuva jaksaa naurattaa aina. Pakko mainita vielä elokuva Aulis ei tahdo avaruusystävää (2013), joka on kutkuttavaa nimeään myöten niin perinteistä findietä ja roskaelokuvaa, että välillä tekee herkemmälle pahaa katsoa. Loppuillan lievästi humaltuneelta yleisöltä jos kysytään, elokuva on parasta ikinä.

Eniten odotan kavereideni elokuvia: Rasvainen Tiistai (2013) ja Avaruuden haastajat (2014). Rasvainen Tiistai on jyväskyläläisen Rauli Ylitalon, Findie ry:n puheenjohtajan, rakkauslapsi. Elokuvasta tekee kiinnostavan se, että siinä näyttelee amatöörinäyttelijöiden lisäksi ammattilaisnäyttelijä Ilkka Koivula ja julkisuuden hahmo Anne-Mari Berg. Olen seurannut pitkään elokuvan tekemistä ja täytyy myöntää, että kaverin elokuvan katsominen nostaa aina hien pintaan. Mitä jos se on ihan p*ska? Mitä minä sitten sanon? Onneksi huoleni on turha. Rasvainen tiistai on hehkutuksensa ansainnut. Erityismaininnan ansaitsee sarjakuvapiirroksin tehty poikkeuksellisen hieno visuaalinen ilme, josta kehun Raulia jälkeenpäin. Onnittelen myös sarkastisesti uudenlaisen naiskuvan tuomisesta findieen ja saan palkaksi pusun poskelle. Pitkää elokuvaa odotellessa! 

Toisessa kavereiden elokuvassa, Trash Videon Avaruuden haastajissa (2014), minun piti alun perin näytellä toimittajaa/avaruuskuningatarta. Henkilökohtaisen esteen takia kuvaukset joulukuussa 2013 jäivät ikävä kyllä väliin, mutta tilalleni tullut tamperelainen Ronja Oksanen tekee hyvän esikoisroolin. Harmi, että itse elokuva jää käsikirjoituksellisesti ikävästi kesken. Ari Savosen tekemät maskeeraukset ja Matti Kuusniemen CGI:t ovat kuitenkin mielettömiä. Kuulen jonkun yleisöstä kuiskaavan: ”Ihan kuin Tron”, enkä voi olla eri mieltä. 

Kuten kaikkina aikaisempinakin vuonna, elokuvien katsominen yhdessä samanhenkisten kavereiden kanssa on korvaamatonta. TUFF on niin kuin joulu: miksi sen pitää olla vain kerran vuodessa?