Kaunis Deittini (2012) - särmikäs sivurooli

Ajatuksesta elokuvaksi

 

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tai tässä tapauksessa idea, kamera ja Janne. Tämä on oppitunti siitä, miten ihan kuka tahansa voi halutessaan tehdä elokuvan; tarvitaan vain ajatus, välineet, avustajia, aikaa ja lujaa tahtoa. Tällä reseptillä tamperelainen Janne Aare teki runsas vuosi sitten rohkeasti ensimmäisen elokuvansa Kaunis Deittini (2012). Pyydän vielä tässä vaiheessa malttamaan elokuvan katsomista - sitä osaa arvostaa eri tavalla luettuaan ensin sen synnystä. 

Tapasin Jannen erään yhteisen ystävämme kautta Trash & Undeground Film Festivalilla (TUFF) Tampereella maaliskuussa 2011. Blogipostaukset myöhempien vuosien tapahtumista TUFF 2012 ja TUFF 2013 löydät blogiarkistosta. Meitä yhdisti yhden ihanan ihmisen lisäksi kiinnostus suomalaiseen indie-elokuvaan eli niin sanottuun findieen, josta olimme molemmat tulleet festivaaleille nauttimaan. Elokuva-alan koulutusta Jannella ei ollut, kuten ei monella muullakaan näissä ympyröissä, mutta hänellä oli jo tällöin pienimuotoista kokemusta harrastelijaelokuvien tekemisestä. Janne kertoi muun muassa näytelleensä sivuosaa tamperelaisen Kuvamusa-elokuvaryhmän elokuvatrilogiassa The Case of Fortune (2008-2011). Festivaalien jälkeen pidimme yhteyttä Facebookin kautta ja marraskuussa 2011 inboxiini tupsahti yllättäen kutsu yhteiseen elokuvaprojektiin: 

Moi,

Mä oon kaavaillu tässä erään lyhyen komedian kuvailua enskesänä. Tällee alustavan alustavasti kyselen, josku sulla olis aikaa ja kiinnostusta pieneen rooliin?

Totta kai suostuin projektiin, vaikken tiennyt siitä silloin tämän enempää. Itse elokuva kuvattiin toukokuussa 2012 Tampereella. Elokuva kertoo nuoresta miehestä, jolla on harvinaisen huono onni naisten suhteen. Kun mies vihdoin tapaa deittipalvelussa kiinnostavan naisen, hän päättää tehdä tähän vaikutuksen laihduttamalla rajusti. Nainen kuitenkin suuttuu miehelle tulisesti, koska tämä ei muistuta deittipalvelussaan itsestään antamaansa kuvaa. Minä esitin elokuvassa tätä pettynyttä naista. Sain ilmeisesti tämän luonneroolin Facebookissa julkaisemieni tragikoomisten treffitarinoideni perusteella. Hmph. Minun osuuteni kuvattiin yhdessä päivässä, mutta pääosan esittäjän Harri Hurskeen taival projektissa oli vuoden mittainen, sillä ohjaaja Janne laittoi ystävänsä oikeasti laihduttamaan elokuvaa varten! Varmasti findie-piireissä ennennäkemätöntä sitoutumista, sanoisin. 

Kesäiset kuvaukset Pyynikillä

Kuvauspäivänä sää helli meitä: oli lämmintä ja aurinkoista, vaikka elettiin vasta toukokuun loppua. Kuvauspaikkamme oli idyllinen Pyynikin uimaranta. Jannella oli kohtausten sisältö jo hyvin pitkälti mietittynä, mutta onneksi myös improvisaatiolle oli tuotannossa runsaasti tilaa. Pääkohtaukseemme Janne antoi suuntaviivat suurin piirtein näin: "Tulet iloisena paikalle, petyt nähdessäsi treffikumppanisi, päätät kuitenkin antaa hänelle mahdollisuuden, puhutte small talkia, sitten suutut hänelle ja jätät hänet jonkin tekosyyn varjolla." Saimme itse päättää millä sanoilla, ilmeillä ja eleillä tekisimme tuon kaiken. Olen ylpeä siitä, että saimme koko pitkän kohtauksen jo toisella otolla purkkiin. Hauskinta oli se, miten Harri-parka pelästyi aidosti hahmoni suuttumusta. Kuvaustilanteessa oli meidän kaikkien vaikea pitää pokkaa: niin minun ja Harrin kuin myös Jannen. Olen muutenkin ylpeä näyttelijänsuorituksestani, ainoa häiritsevä asia elokuvassa on silloinen olomuotoni - oman laihdutusprojektini kun tein vasta elokuvan päätyttyä. Onneksi sitä ei alla olevasta kuvasta kuitenkaan huomaa. 

Oli hieno kokemus päästä näyttelemään uuden ihmisen kanssa ja varsinkin olla uuden ihmisen ohjattavana. Jannen ohjaustyyli oli hyvin demokraattinen, näyttelijöiden omat ideat olivat tervetulleita ja sain jopa nähdä kuvausmateriaalia kuvauspaikalla - jotain mihin en ole autoritäärisempien ohjaajien kanssa tottunut. Jos joku kohtaus tuotti vaikeuksia, mietimme yhdessä miten päästä asiassa eteenpäin. Suurimmaksi haasteeksi itselleni muodostui spontaanin kauhistuneen reaktion tuottaminen uskottavasti. Tähän Janne keksi yllättävän tavan: minun piti nielaista äkisti. En aluksi uskonut, että se näyttäisi aidolta, mutta kamera todisti toisin. Mieltäni lämmitti myös elokuvan jälkeen Jannelta tullut sähköposti: 

Mä tiesin, että sä olet oikea nainen tän leffan haastavimpaan rooliin. 

Yritin suhteillani saada elokuvan mukaan tämän vuoden 2013 TUFFiin, mutta sinne Kaunis Deittini oli liian pitkä, eikä genrekään ollut oikeanlainen. Olin itse mukana TUFFin elokuvien valitsijaraadissa, joten en voi olla päätöksestä eri mieltä. Janne pettyi pahemman kerran kuulessaan, että jäimme rannalle, mutta onneksi se ei saanut häntä kokonaan luopumaan elokuvahaaveistaan. Kyselin vielä ennen tätä postausta Jannen mietteitä vuoden takaisesta elokuvaprojektista. Jannen vastaus oli niin hieno, että julkaisen sen sellaisenaan alla.

Ohjaajan ja vastanäyttelijän suusta

Kaikki lähti halusta tehdä elokuvia. Muilla tuntui halu olevan enemmän puhetta kuin aikomusta tehdä mitään, ja päätin tehdä itse elokuvan vaikka en tiennyt elokuvan tekemisestä oikeastaan mitään. Idea oli ensimmäinen päähän juolahtanut. Halusin tehdä jotain hauskaa, oivaltavaa ja samaistuttavaa. Suurpiirteinen käsikirjoitus, taitotason nopea muutos ja yhteisymmärryksen puute pääosannäyttelijän kanssa näkyvät tässä ensimmäisessä elokuvassa voimakkaana laadunvaihteluna ja kömpelönä kerrontana. Taustalla on myös pääosanesittäjän kriisi henkilökohtaisessa elämässä.

Pääosaa esittänyt Harri ei ollut oikeastaan koskaan tuntenut olevansa mikään urheilijatyyppi. Niinpä hänellä oli paljon käsittelemistä ajatuksessa tehdä muodonmuutos elokuvaa varten. Harri kuitenkin lupautui rohkeasti sitoutumaan projektiin, vaikka vannottikin, ettei hänestä voi koskaan tulla mitään kuntosalityyppiä tai urheilijaa. Ensin kuvattiin peilin edessä lähtötilanne, Harrin ollessa lihavimmillaan ja sitten säädettiin 20vk mittainen tarkkaan laskettu ruokaohjelma ja harjoitusrutiini.

Käytännössä ensimmäiset 10vk kurin kanssa oli valtavia ongelmia eikä mies saanut oikeastaan tehtyä lihaskuntoharjoituksiakaan kunnolla. Soittelin kuitenkin säännöllisesti ja koitin kannustaa. Tein kaiken voitavani harjoittelun tukemiseksi. Kävimme pitkillä kävelyillä ja juoksemassakin. Ruuvasin Harrin asunnon seinään laudan tukemaan leuanvetotankoa ja kannustin vetämään leukoja. Myös netistä löytyvää 100 punnerruksen ohjelmaa koitettiin monta kertaa.

Lopulta Harri sai rutiinista ja innosta kiinni. Vähintään viimeiset 8vk sujuivat erittäin tehokkaasti ja kurinalaisesti. Vatsalihasrivistöä ei aivan saatu näkymään kuten olisin toivonut, mutta muutos on silti suht selvästi erottuva videollakin. Harrille jäi treenaaminen kuitenkin vähän niinkuin elämäntavaksi ja hän on vahvistunut elokuvan jälkeenkin. Lopulta jopa se 100 punnerruksen loppukoe onnistui.

Elokuvan leikkaaminen, värimääritys ja äänenkäsittely oli minulle yhtä tuskaa. Ohjelmia ja teoriaa piti opetella tehdessä ja samalla tuli vastaan kaikki mahdolliset kuvattaessa tehdyt virheet ja oivallukset siitä miten elokuvaa kannattaisi suunnitella etukäteen.

Suhteellisen yksinäiseltä ja stressaavalta elokuvan tekeminen tuntui. Haasteita tulee niin ihmisten asenteista, aikatauluista, kaluston puutteesta, rahan puutteesta ja taitojen puutteesta. Olisi todella hienoa saada tehtyä joskus elokuva samanhenkisen porukan kanssa. Sellaisen porukan, jolta oppisi erilaisia taitoja, olisi paljon yhteistä kalustoa ja ennen kaikkea sitoutuminen ja palava halu tehdä jotain hauskaa ja jännittävää. :)

Vaikka tästä ensimmäisestä elokuvasta ei nyt aivan mitään mestariteosta tullutkaan, oli sitä kuitenkin välillä tosi hauska tehdä ja toimikoon se ihmisen sitkeydestä ja sitoutumisesta tehdä aloittamansa loppuun.

Suuret kiitokset myös Hillalle ja Susannalle. Elokuvan karismaattisille ja kuvankauniille naissankareille, jotka antoivat elokuvalle sen arvon, joka erottaa sen suurimmasta osasta julkaistua indie-kuraa. :D Hillan voimakas reaktio ensimmäisessä treffikohtauksessa oli niin aito ja voimakas, että Harri oli oikeasti monta päivää pois tolaltaan sen takia. :D Tämän kaliiberin naisnäyttelijän kanssa olisi nautinto tehdä yhdessä elokuvia jatkossakin. Suunnitella elokuva oikein siten, että katsojakin kokee varmasti suuria tunteita sitä katsoessaan. Vastoinkäymisistä huolimatta täällä kytee vielä tahto tehdä elokuvataidetta.

Kun kysyin vastanäyttelijäni Harrin mietteitä elokuvaprojektista, sain lyhyemmän vastauksen kuin ohjaajaltamme Jannelta, mutta sitäkin osuvamman tiivistyksen: 

Improaminen sun kanssa oli jännää, yllätyksellistä ja uutta. Sun reaktiot oli aidon tuntuisia ja mietin revetäkkö vai yrittää vetää loppuun saakka. Onnistuimme hienosti. Projektina elokuva oli kiva toteuttaa ja muutti elämäni. Kuten elokuvan ohjanneen Jannen kanssa usein toteamme, parasta elokuvassa on että se on tehty.

Kaunis Deittini (2012)

Pitemmittä puheitta, arvon yleisö: NYT saatte katsoa itse elokuvan. Toivottavasti nautitte siitä ja osaatte arvostaa työtä, joka sen tekemiseen on vaadittu. Toimikoon se inspiraationa kaikille, jotka haluavat toteuttaa unelmiaan.